Ilmastoskandaali: ei koske Suomea.

Oikein hirvittää minkälaista "uutista" päästetään julkiseen mediaan. Ote MTV3:n Huomenta Suomessa esiintyneen Petteri Taalaksen, eli Ilmatieteen laitoksen johtajan, haastattelusta:

"MTV3 - Anna Paasonen
...
Mikäli mitään ei tehdä, lähivuosina on odotettavissa viiden asteen globaali lämpeneminen, ja siitä sata vuotta eteenpäin lämpeneminen on jo kymmenen astetta.
...
Taalas kertoo, että ilmakehän perusfysiikka, missä hiilidioksidi vaikuttaa ilmastoon, on keksitty jo sata vuotta sitten.

- Me voimme kehittää ilmastomalleja, joilla voidaan laskea ihmisen ja luonnontekijöiden vaikutus ilmastonmuutokseen. Tällä hetkellä on kyetty osoittamaan, että 90 prosenttia havaitusta lämpenemisestä johtuu ihmisen toiminnasta, erityisesti hiilidioksidipäästöistä.

Katso Ilmatieteenlaitoksen pääjohtajan Petteri Taalaksen haastattelu (Huomenta Suomi 7.12.2009)"
Lähde: http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/12/1012628

Etenkin viimeinen sitaatti on käsittämätön, eikä sille ole minkäänlaista tasavertaisesti vertaisarvioitua ja kriittisesti läpikäytyä ja sittemmin hyväksyttyä tieteellistä pohjaa. Tietty, jos maailman ilmastopolitiikka on mm. Wikipediassa esitetyn lämpötiladatan varassa, joka perustuu valtaosin "Tiimin" tutkimuksiin, en ihmettele yhtään ettei asiasta voida keskustella mihinkään suuntaan haukkumatta ilmaston suhteen erimielisiä henkilöitä "denialisteiksi", "idiooteiksi", ynnä muiksi yleviksi persooniksi.

Niin, kenenkäs datojen pohjalta kuva onkaan koostettu? Katsotaanpas.

The reconstructions used, in order from oldest to most recent publication are:

• (dark blue 1000-1991): P.D. Jones, K.R. Briffa, T.P. Barnett, and S.F.B. Tett (1998). , The Holocene, 8: 455-471.doi:10.1191/095968398667194956

• (blue 1000-1980): M.E. Mann, R.S. Bradley, and M.K. Hughes (1999). , Geophysical Research Letters, 26(6): 759-762.

• (light blue 1000-1965): Crowley and Lowery (2000). , Ambio, 29: 51-54. Modified as published in Crowley (2000). , Science, 289: 270-277. doi:10.1126/science.289.5477.270

• (lightest blue 1402-1960): K.R. Briffa, T.J. Osborn, F.H. Schweingruber, I.C. Harris, P.D. Jones, S.G. Shiyatov, S.G. and E.A. Vaganov (2001). , J. Geophys. Res., 106: 2929-2941.

• (light green 831-1992): J. Esper, E.R. Cook, and F.H. Schweingruber (2002). , Science, 295(5563): 2250-2253. doi:10.1126/science.1066208.

• (yellow 200-1980): M.E. Mann and P.D. Jones (2003). , Geophysical Research Letters, 30(15): 1820. doi:10.1029/2003GL017814.

• (orange 200-1995): P.D. Jones and M.E. Mann (2004). , Reviews of Geophysics, 42: RG2002. doi:10.1029/2003RG000143

• (red-orange 1500-1980): S. Huang (2004). , Geophys. Res Lett., 31: L13205. doi:10.1029/2004GL019781

• (red 1-1979): A. Moberg, D.M. Sonechkin, K. Holmgren, N.M. Datsenko and W. Karlén (2005). , Nature, 443: 613-617. doi:10.1038/nature03265

• (dark red 1600-1990): J.H. Oerlemans (2005). , Science, 308: 675-677. doi:10.1126/science.1107046

• (black 1856-2004): Instrumental data was jointly compiled by the w:Climatic Research Unit and the UK Meteorological Office Hadley Centre. Global Annual Average data set TaveGL2v[2] was used.

Jäljet viittaa kovasti sylttytehtaalle. Etenkin alin maininta siitä, että CRU on ollut merkittävässä vastuussa datakoosteen laadinnassa, pitäisi hälytyskellojen soida ja lujaa.

Kun ilmastoskeptikko kyseenalaistaa AGW-advokaatin tutkimuksen, käy AGW-advokaatti henkilöön, eikä tue väittämiään tieteellä. "No mutku meillon tällanen konsensus olemassa ja se on se ylin ja ainoa totuus ja ihan sama mitä muut sanoo, niin mää oon päättäny, et asia on niinku just näin, eikä mitenkään muuten!"

Tämmöisen uutisoinnin vuoksi tavallinen kansa saa vain yhden puolen tietoa asiasta ja se on vähintäänkin surkeaa. Se on suoranaista sensuuria, kun päätetään mitä ihmisten tulee lukea ja ajatella sen sijaan, että näytetään debatin molemmilta puolilta tietoa ja annettaisiin ihmisten itse päättää mitä ajatella.

Eikä tämä kannanotto vieläkään tarkoita sitä, että olisin itse asettunut jommalle kummalle puolelle koko debatissa. Se tarkoittaa sitä, että asiassa on moni asia erittäin pahasti retuperällä, monella tasolla. Tällä hetkellä skeptikoiden puoli loistaa esiintymisvarmuudellaan, tutkimustietojen ja -metodien avoimmuudellaan.

Milloin toisen leirin väki ymmärtää miten tieteellinen uskottavuus muodostuu? Onko se niin pelottavaa, kun tutkimuksia tutkitaan ja tuloksia mahdollisesti verifioidaan?

Asia ei ole "case closed" -tilassa, vaikka toinen puoli porukasta niin väittää. 1970-luvulla oli samantyylinen maailmanloppuskenario kovastikin esillä, mutta se olikin "MAAILMA JÄÄHTYY!" -tyylinen vielä silloin. Nythän tiedetään, että muutama vuosikymmen takaperin lämpötilat olivat hieman nykyhetkeä alhaisemmat. Se on sitä vaihtelua, mutta ihmisen ikä on niin lyhyt, että muutamankin vuoden pituinen muutos aiemmin totuttuun tilanteeseen luetaan heti pysyväksi ja pahenevaksi tilaksi, oli muutos mihin suuntaan tahansa.
Ks. http://en.wikipedia.org/wiki/Global_cooling

Rahoittukaa. Ei se maailma huomenna lopu. Eikä edes ensi vuonna, vaikka kuinka yritettäisiin. Hutkimista vähemmäksi ja asiat kuntoon, oikealla tavalla, edelleen. Ei se niin vaikeaa ole.


-Sale

Ilmastoskandaali: Climategate

Missä mennään ja kuinka kovaa?

Valtamedioissa ilmastoskandaalin uutisointi on keskittynyt lähinnä pintapuoliseen kommentointiin ja aihe on sivuutettu melkolailla kokonaan. Tällä hetkellä palstatilaa saa edelleenkin mediaflunssa..ei, kun siis sikainfluenssa ja tietenkin turhat julkimot, kun ne myyvät, eivätkä haasta "virallista totuutta" ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä kasvihuonekaasupäästöjen kautta.

Hakkeri räjäytti ilmastonmuutossodan: Totta vai ei? (Uusi Suomi 20.11.2009)

Uutistekstissä on maininta, että "Sähköposteissa - joita epäillään tekaistuiksi - tutkijat näyttäisivätkin pohtivat, millaisia moraalisia ja juridisia ongelmia tietojen muokkaamisesta voi syntyä."


Yksikään sähköposteja kirjoittanut ei tähän asti ole väittänyt sähköposteja tekaistuiksi.

Googlaa "climategate", niin saat lisää tietoa tapahtuneesta ja sen taustoista. Muista lähdekritiikki.

Tapahtumaan liittyen on kuitenkin ryhdytty maailmalla ihan oikeisiin toimiin. Tässä päivän uutisaiheita:
- Englannissa, East Anglian yliopiston ilmastotutkimusyksikkö CRU:n johtaja, Phil Jones on astunut sivuun poliisitutkimuksen ajaksi. (Uusi Suomi 2.12.2009)
- Australian parlamentti äänesti päästökauppaan liittyvää lakiehdotusta vastaan äänin 41-33 (Yahoo News 2.12.2009)
- Pennsylvania State University, jossa vaikuttaa ns. jääkiekkomailakäyrän isänäkin tunnettu Michael Mann, tutkii Mannin toimintaa  (Washington Times 2.12.2009)

Jos haluaa perehtyä hieman syvällisemmin tämän ns. "Tiimin" saavutuksiin, kyseenalaisiin tulkintoihin ja datamuunnoksiin, metodeihin, jne., voi klikata lukemaan esimerkiksi Steve McIntyren ClimateAudit-blogia, jossa moni tunnettu ilmastotutkija ottaa kantaa polttaviin aiheisiin.

Aihe on siinä mielessä ongelmallinen, että se on lujasti sidottu politiikkaan ja sen pohjalta on tehty -- ja todennäköisesti tullaan vielä tekemäänkin -- merkittäviä taloudellisia päätöksiä. Suurimpana hyötyjänä on toistaiseksi ollut mm. ilmastopoliittisesti vapaampi Kiina, jonne teollista tuotantoa on siirretty länsimaista jo vuosia. Kiristynyt ilmastopolitiikka ja sen tuomien ilmastorajoitusten tuomat kustannuksen lisäykset tekevät teollisen tuotannon aina vain kalliimmaksi ja kalliimmaksi länsimaissa ja länsimaita hyödyttävät ratkaisut ovat vähissä.

Miten maapallon ilmasto hyötyy siitä, että suhteellisen vähäpäästöistä ja nykyaikaista teollistuotantoa siirretään Kiinankaltaiseen, kutakuinkin päästörajoituksettomaan maahan? Ovatko hiilidioksidipäästöt, joita niin kovasti halutaan rajoittaa, pelkästään paikallinen ilmiö? Hengitetäänkö Kiinassa eri ilmaa kuin Suomessa, Yhdysvalloissa tai Saksassa?

Kova isku ilmastopolitiikalle voi poikia myös muita ongelmia. Jos ilmastofarssin lopputulema on löysemmät hiilidioksidipäästörajoitukset, voi muidenkin saasteiden rajoittaminen jäädä puolitiehen ja loppujen lopuksi se on luonto, joka kärsii nämäkin "inhimilliset" virheet.

Aiheeseen tullaan palaamaan lähiaikoina.

Öttiäisiä ja amfibiaaneja

Tuli sitten piipahdettua pikainen viikonloppureissu mökillä. Kalaa ei ole koko kesän aikana pahemmin alueelta tullut (jonka vahvisti myös mökkinaapuri-kalastajaheppu), joten kuvaukseen jäi himpun enemmän aikaa. Tästä ajasta valtaosa tuli kulutettua nelinkontin, naamallaan ja milloin missäkin asennossa, sen "täydellisen" kuvakulman ja valon metsästyksessä.

Tokihan siellä oli niitä perhosia (kuvassa ohdakeperhonen)..:

..ja nokkkosperrrhosia:

..unohtamatta heinäsirkkoja:

Lisää ötököitä TÄÄLLÄ.

Jokunen sammakkokin tuli tosiaan vastaan (ensimmäinen, todennäköinen viitasammakko, oli vain peukalonpään mittainen):

..ja toinenkin samantyylinen elukka (rupisammakko?):

..notta semmosta tällä kertaa.

Kalustona kuvissa on käytetty seuraavia:

runko: Fujifilm FinePix S5 Pro + kahva

putket: AF Nikkor 80-200mm 1:2.8 ED ja Sigma 18-50mm 1:2.8 EX HSM Macro

lisukkeet: Kenko 36mm loitto

Kamerotiikkaa I

Ote kuvitteellisen TeiniKamera-lehden kukkia & mehiläisiä -osastolta



Arvoisa Tri JASu

Siitä se sitten lähti, kun eräs neiti huomasi etuelementissäni muutaman pienen roskan ja tarjoutui ystävällisesti puhaltelemaan rakettipumpulla ne hellävaroen pois. Roskat eivät ottaneet lähteäkseen ja hyvin pian huomasin neidin hierovan (reilua 80-millistä, normaalikokoinen?) elementtiäni mikrokuituliinalla. Tästä kovasti innostuneena tarjosin toistakin putkea sudittavaksi ja ennen kuin huomasinkaan, oli molempien kalusto levällään pitkin pölyistä pirttiä, sikin sokin ja runkommekin retkottivat irstaasti vallan vailla minkäänlaista suojausta.

Puhdistelusession jälkeen huomasin tuotoksissani outoja täpliä. Kaikilla putkilla nämä samat täplät ilmenivät etenkin himmeämmässä olotilassa otostellessa. Onko tämä vaarallista? Tarttuvaakin, kenties?

Kun kysyin noista täplistä myöhemmin Häneltä ja neiti otti siinä vaiheessa viekkaimman koskaan nähneeni ilmeen näyttöönsä ja vetäisi isosta Vertexistään pienen pullon "ihmeainetta" ja rupesi tyystin varoittamatta hankaamaan sitä pumpulisella hieromapuikolla paljaaseen kennooni. Sain hädin tuskin pideltyä peilini ylhäällä ja sulkimeni auki tuon operaation ajan, mutta täplätkin tuntuivat tuon öisen vierailun jälkeen poistuneen kuvistani.

Muutamaa viikkoa myöhemmin huomasin pilkkujen palanneen kuviini, hieman eri kohtiin, mutta kuitenkin niitä taas oli. Onko tämä uusi tartunta vai onko tämä sitä samaa, uusiutuvaa tautia? Pitääkö minun käydä näyttämässä kennoani Tohtori JASulla?

Nimim. apua!

Kuuminta hottia II !

Tällä kertaa parivaljakkona toimi Lemon Drop ja Kalevan toimittaja. Ensimmäisessä kuvassa tarkkasilmäisten huomaama kyynel EI ole surusta johtuva, vaikka tämäkin toimittaja joutui haastattelemaan allekirjoittanutta.

Aiemmassa tapauksessa koemaistajana oli Ylen toimittaja, tällä kertaa koekaniineiksi pääsi/joutui Kalevan toimittaja, sekä kameramies. Lajikkeita ei tällä erää ollut tarjolla kuin yhtä, jonka arvioin sopivaksi maisteluchiliksi melkeinpä kelle tahansa - ominaismaku kun on hieman sitrusmainen ja yleisesti sanottuna mukava. Myös tämänkertaiset maistelijat olivat samaa mieltä. Seuraa pieni kuvasarja:

"Viimeistelläänpäs tämä Lemon Drop"
























"Ohhoh, polte tulee hieman viiveellä.."


































..mutta lopuksi tilanne rauhoittui ja iloinen hymykin ehti palaamaan kasvoille minuuteissa! :D

Kuuminta hottia!

Eilen meidän takapihalla piipahti Ylen radiotoimittaja, joka haastatteli allekirjoittanutta Suomen Chiliyhdistys ry:n toiminnasta (kun olen ko. yhdistyksen sihteeri ja vpj). Haastattelun jälkeen maistatin hänellä kourallisen erilaisia chililajikkeita miedommasta jalapeñosta ja lemon dropista aina habañeroon ja maailman tulisimmaksi rankattuun naga morchiin saakka. Ilmeiden kirjo oli laaja ja hyvin nopeasti hänelle valkeni: "Tämähän on jonkinasteista masokismia!". Kaikkeen onneksi tottuu ja lähtötoleransseista kovasti riippuu minkälainen kokemus näiden syöminen loppupeleissä on.

Ennen nagaa oli hymy vielä herkässä, mutta kyllähän se hiljalleen siitä eteni ihan perinteiseen "fiery face" -meininkiin. Puoli litraa kylmää banaanijugurttia ja kyllähän se hiljalleen siitä helpottui. Loppupeleissä kokemus oli uusi ja siinä samalla vietiin chilineitsyys taas uudelta maistajalta. Eikä tämä reaktio ollut edes pahimmasta päästä - onhan näitä jo muutama nähtykin. Hienosti kestettiin itkemättä ne pahemmatkin poltteet kuin kuka tahansa kokenut harrastaja. Kokemus, joka ei heti huomenna unohtune.

Lisätietoja Chiliyhdistyksen toiminnasta: http://www.chiliyhdistys.fi

Pyhä kolminaisuus, osa III: valotusaika

Valotusaika, tämä kolmikon viimeinen ja ehkä se helpoiten ymmärrettävä valokuvauksen perussuure, määrää kuinka pitkän ajan sulkimen läpi päästetään valoa kameran kennolle (tai filmille). Suljinaika merkataan käytännössä katsoen aina sekunnin murto-osina, esim. 1/125 s, 1/60 s, 1/1000 s. Peukalosääntöjäkin löytyy muutamia, joista voidaan ottaa valotusajalle lähtökohta, josta lähdetään sitten soveltamaan eteenpäin; tässä niistä kaksi:

Objektiivin polttoväli ja mahdollinen kroppikerroin
Peukalosääntönä pidetään tärähtämättömien kuvien kannatta sellaista valotusaikaa, joka on suhteutettu käytetyn objektiivin polttoväliin ja kameran mahdolliseen kroppikertoimeen, jonka pitäisi keskimääräisen kuvaajan käsillä tuottaa tärähtämätön kuva. Valotusaika lasketaan ottamalla valotusajan käänteisluvuksi polttoväli kerrottuna kroppikertoimella. Esimerkiksi Nikonin digijärjestelmäkameroista valtaosa on kroppikennoisia, joiden kroppikerroin on 1,5.

Tilanne: objektiivin polttoväli on 200 mm, runkona Nikon D80 (kroppikerroin 1,5): valotusajaksi suositellaan 1 / (200 x 1,5) = 1/300 s (tai nopeampaa, kuten 1/500 s).

Harjoittelulla (ja osin myös tuurilla) päästään joskus huomattavasti parempiinkin tuloksiin. Esimerkkinä tästä ao. kuva kirjosiepon poikasesta. Kuva on otettu suhteellisen heikossa valaistuksessa.
Kuvan speksit: Nikon D200, Sigma 50-500mm/4-6.3 @ 500mm, ISO 800, f/8, 1/45s.















Kuva on muuten kyseenalaisen laatuinen; mm. kyljessä on selkeästi puhkipalaneita alueita, eikä linnun jalustana toiminut oksakaan sattunut olemaan erityisen valokuvauksellinen. Joka tapauksessa, kuva osoittaa sen, että myös nyrkkisääntöä hitaammilla suljinajoilla on mahdollista saada kohtalaista jälkeä. Alla vielä hieman lähempi kroppi, josta näkee hieman paremmin yksityiskohtia. Yliterävöityksestä huolimatta väittäisin tulosta ihan kohtalaiseksi. Nyrkkisäännön mukaan tässä tapauksessa olisi valotusaika pitänyt olla 1/750s tai nopeampi. Nyt kuitenkin riitti 1/45s, joka oli itse asiassa hieman liiankin hidas, kun puhkipalamistakin pääsi tapahtumaan. 1/60..1/75s olisi saattanut olla se ideaaliarvo.




Sunny 16 -sääntö
Sunny 16 -sääntö pohjautuu taas kerran peruskolmikkoon: aukko, aika, herkkyys. Jos on aurinkoinen ja kirkas keli, voidaan sääntöä soveltaa sellaisenaan (vaikka Suomen oloihin suositellaan toisinaan Sunny 13- tai jopa Sunny 11-sääntöä). Tämän tunnetun peukalosäännön mukaan voidaan suhteellisen hyvin pärjätä esimerkiksi filmikameran kanssa, jossa ei ole minkäänlaista valotusmittaria.

Sunny 16, perusasetukset:
Aukko: f/16
Aika: filmin herkkyyden käänteisluku, esim. ISO/ASA 100 filmillä ajaksi 1/100s tai 1/125s, riippuen kumpi kamerasta löytyy
Herkkyys: tarpeen mukaan

Homma etenee, blogi päivittyy

Kiireinen aikataulu on meinannut heikentää blogikirjoittelua tässä kevään mittaan. Kesä onkin ehtinyt jo pitkälle, kuvauskalustoakin on hieman uudistettu ja tokihan niitä kuviakin on tullut otettua muutamia aina välillä. Viimeisimpänä kokeiluna tuli napsautettua muutama otos meidän tytöistä, kun harjoittelin hieman radiosalamointia. Optiikkana otoksissa oli käytössä ihmeen hyvin voimakkaassakin vastavalossa toimiva AF Nikkor 80-200mm 1:2.8 ED ja runkona tuttu sotaratsu Nikon D200. Salamapuolella oli 5v-synttärisankari-Siljan selän takana pinkkiin taustalakanaan (ei ollut valkoista juuri nyt käytettävissä) ammuttu Prinz 770C vuodelta miekka ja kirves, sekä mallin etuvasemalla puolella sontikan läpi ammuttu Sunpakin manuaalinen wanhus (for Canon, btw.). Muutamia parannusehdotelmia ehti tulemaan mm. digicamera.netin puolelta tämäntyyliseen kuvaamiseen ja niitä pyrinkin soveltamaan lähitulevaisuudessa.

Pyhä kolminaisuus, osa II: herkkyys

Digitaalikameran kennon herkkyys, jota kuvataan ISO-lukemalla (kuten filmiaikaan filmin herkkyys oli merkattu ASA tai ISO), vaikuttaa kuvaan useimpien mielestä joko ei yhtään tai ainoastaan negatiivisesti. Uusimmissa digikameroissa löytyy sellaisia herkkyyslukemia, joista voitiin vain unelmoida filmiaikakaudella: esimerkiksi Nikon D90 yltää herkkyyteen ISO 6400 ja Nikon D700 arvoon ISO 25600.

Mitä se herkkyys sitten tekee? Miten se näkyy?

Herkkyys, kuten aiemmin kirjoitin, kuvaa kennon valoherkkyyttä. Mitä suuremmalle nostetaan kuvakennon vahvistus, sitä herkempi se on, joka johtaa lyhyempiin suljinaikoihin ja/tai pienemmän aukon käyttömahdollisuuteen. Jos otetaan tilanne 1/60s, ISO 200 ja f/8, joista pidetään aukko vakiona, voidaan tilanne valottaa myös seuraavilla arvoilla:

1/125s ja ISO 400
1/250s ja ISO 800
1/500s ja ISO 1600

Simppeliä, eikös? Aina, kun siirrytään aukon verran nopeampaan valotusaikaan, nostetaan herkkyyttä aukon verran ylöspäin. Useimmiten digijärjestelmän ja digipokkarin suurimmat kuvanlaadulliset erot löytyvät korkeampien herkkyyksien kautta: pokkari kohisee herkästi jo arvoilla ISO 100-400, järjestelmäkamera kohisee vastaavan määrän yleensä vasta arvoilla ISO 800-1600.

Sitten niitä esimerkkejä. Otin kourallisen esimerkkikuvia rypäleistä, käyttäen arvoja ISO 200, ISO 400, ISO 800, ISO 1600 ja ISO 3200 (jota merkitään Nikon D200 -rungossa "Hi1", eikä siten kuulu ns. perusherkkyyksiin).

ISO 200, ei käytännössä tuota näkyvää kohinaa.



ISO 400 on myös erittäin siisti; pieniä kohinan merkkejä on havaittavissa vihreällä taustalla, jos tarkasti katsoo ja vertaa arvolla ISO 200 otettuun kuvaan.




ISO 800 tuo mm. esiin vihreällä taustalla lievää kohinaa. Myös yksityiskohtien määrä hieman laskee, kun tutkii oikeanpuoleisen rypäleen pintaa tarkemmin.



Arvolla ISO 1600 alkaa kohina näkymään jo huomattavasti selvemmin ja yksityiskohtien väheneminen on entiseltään korostunut. Silti, ISO 1600 on edelleen varsin käyttökelpoinen, kun pidetään mielessä kuinka paljon suurennettu tämäkin näkymä on, vaikka ei sataprosenttinen suurennos olekaan.



Maksimiherkkyys tälle rungolle on Hi 1.0, joka vastaa valmistajan mukaan arvoa ISO 3200. Kuvassa näkyy kohinaa likimain koko pinta-alalla, yksityiskohtia on kadonnut paljon, eikä värisävyjen toistokaan ole entisellään.



ISO 3200 -kuva näyttää rajaamattomana nimittäin näinkin hyvältä, kun koko pienennetään 400 pikselin leveyteen:




Sama kuva isommassa koossa

Pyhä kolminaisuus, osa I: aukko

Aukko. Tuo mystinen James Bondin alkuanimaatioistakin tuttu kierä, joka määrää ja hallinnoi valokuvaajan kautta syväterävyyttä.

Niin mitä? Syväterävyyttä? Niin, syväterävyyttä. Syväterävyys muodostuu usean tekijän tuloksena, joihin kuuluu polttoväli, kuvausetäisyys ja aukko. Jos pidetään kuvausetäisyys ja polttoväli vakioina, voidaan tarkastella aukon vaikutusta syväterävyyteen seuraavan kuvasarjan esimerkkien avulla:

1. Kuvataan Sigman 24-millisellä sen suurimmalla aukolla, eli aukko on f/2.8:

Mitä kuvasta havaitaan? No, ensinnäkin se, että kuvaajasta katsottuna on mustan mikropiirin lähin nurkka likimain ainoa oikeasti terävä kohta kuvasta, kun sen edessä ja takana ovat komponentit epäteräviä. Syväterävyysalue on tässä tapauksessa suhteellisen kapea, ehkäpä senttimetrin luokkaa eturajalta takarajalle, eli mitattuna kuvaajasta säteittäisesti kohti kohdetta. Likimain samalla etäisyydellä kuin mustan lutikan lähin kulma on vasemmalta löytyvät ruuviliittimet, tai ainakin niiden lähimmät osat, jotka ovat lähestulkoon terävät. Taustalla näkyy rivi TO-220-koteloisia FETtejä, jotka ovat vasemmalta oikealle lukien lähimmästä etäisimpään, joten kauimmainen on myös epäterävin. Ihan etualalla on kiinnitysruuvi, joka myös on vastaavasti selkeästi epäterävyysalueella.


2. Sama lasi, mutta pari aukkoa himmennettynä (Muistatko? Yhden aukon askelein f/2.8 -> f/4 -> f/5.6):

Tässä nähdään miten terävyysalue on syvyyssuunnassa jo hieman laajentunut ja pahin epäterävyys on jo karsittu etu- ja taka-alalta. Nyt mikrokontrolleri on näkyviltä osin kutakuinkin terävä ja vasemman puolen ruuviliitosrimat ovat myöskin aika hyvästi terävyysalueella. Taka-alan FETtirivistökin on vähemmän suttuinen. Likimain minkään objektiivin piirto ei ole huipussaan täydellä aukolla (=suurimmalla aukolla, eli sillä pienimmällä f-luvulla) ja usein aukon-parin himmentäminen tuottaa myös kokonaisuutena parantuneen terävyyden kuviin.

3. Jatketaan himmentämistä aina arvoon f/16 saakka, jolloin tulokset ovat arvattavissa:


Lähestulkoon koko piirilevyn ala on riittävän terävä useimpiin tarkoituksiin ja tästä voitaisiin edelleen parantaa himmentämällä arvoon f/22, mikäli objektiivista moinen aukkoasetus löytyy. Sigmastakin moinen löytyi, mutta en nähnyt sitä tarpeelliseksi esimerkiksi tämän jälkeen, kun pointti lienee hyvin esillä näiden kolmen esimerkin myötä.

Pyhän kolminaisuuden sarjassa seuraa osa II pikapuoliin. Kakkososa käsittelee suljinaikaa.

Herkkyys, valotusaika ja aukko: pyhä kolminaisuus

Valokuvaus ja sen perusta lienee otsikossa aika kattavasti ja näiden kolmen muuttujan keskinäinen hallinta on edellytys parhaalle mahdolliselle lopputulokselle, ei pelkästään teknisessä mielessä, vaan merkittävissä määrin myös visuaalisessa mielessä. Otetaanpas ensalkuun määritelmiä, niin nähdään tämä pyhä kolminaisuus hieman paremmin.

Aukko, eli se mystinen f-luku (engl. aperture)
Järjestelmäkameroiden objektiiveissa, muutamia harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta, on himmennin. Himmennin koostuu sopivasta määrästä (5-15 kpl) himmenninlamelleja, joita säätämällä säädetään himmenninaukon kokoa. Aukkosarja on hyvä opetella ulkoa ainakin kokonaisten aukkojen osalta. Aukko merkataan monin tavoin, ehkä yleisimmät ovat "f/2.8", "f2.8", f-kirjain isolla tai pienellä. Objektiiveissa on aukko merkattu useimmiten muodossa 1:2.8. Aukon virallinen määritelmä on polttovälin suhde himmenninaukon halkaisijaan, eli esimerkiksi AF Nikkor 50mm 1:1.8D -objektiivin suurin aukko on f/1.8, jolloin aukon fyysinen halkaisija on 50/1.8 = n. 27,8 mm. Tämä knoppitieto ei kuitenkaan ole tärkeä, ainakaan ihan harrastuksen alkumetreillä, mutta se on hyvä tiedostaa. F-luku on siitäkin hieman sekava, kun pienempi luku tarkoittaa isompaa aukkoa, ts. mitä pienempi luku, sitä enemmän valoa päästetään objektiivin himmentimen läpi. "Isolla aukolla" tarkoitetaan yleensä mahdollisimman pientä f-lukua, mutta etenkin aloittelevien harrastajien keskuudessa terminologia menee usein sekaisin, nimim. itsekin ko. virheen tehnyt.. ;)

Aukkosarja: 1.4 - 2 - 2.8 - 4 - 5.6 - 8 - 11 - 16 - 22

Mystisiä numeroita, eikös? No, syy on se, että aukkosarjan yksi kokonainen askel vastaa valomäärän puolittamista tai kaksinkertaistamista ja tuo lukema kun on himmenninaukon halkaisijan suhde polttoväliin ja ympyrän pinta-alan ollessa jotain ihan muuta kuin lineaarinen funktio, ovat aukkojen kootkin vastaavasti hieman oudon oloisia, ainakin aluksi. Tähän kuitenkin tottuu. Jos kuvataan aukolla f/4 ja kuva on kaksi aukkoa ylivalottunut, eikä herkkyyttä tai suljinaikaa ole mahdollista muuttaa, voisi aukon muuttaa arvosta f/4 arvoon f/8, joka on kaksi aukkoa "pimeämpi", kun f/4 + 1EV = f/5.6 + 1 EV = f/8.

Herkkyys, eli nykykameroissa se ISO-lukema (engl. sensitivity)
Herkkyys on terminä aika yksiselitteinen ja se ISO-lukema kertoo kuinka valoherkäksi digitaalikameran kenno viritetään. Mikäli valotusaikaa ja himmenninaukon kokoa ei muuteta, syntyy matalalla herkkyydellä (= pieni ISO-lukema) pimeämpää jälkeä ja suuremmalla herkkyydellä (= suuri ISO-lukema) vähemmän pimeää jälkeä. Jos otetaan kuva arvolla ISO 200 ja halutaan pelkästään herkkyyttä säätämällä valottaa aukon verran enemmän (eli korjataan valotusta +1 EV), valitaan herkkyydeksi ISO 400, eli tuplataan herkkyys. Aukon verran alaspäin ISO 200:sta päästään säätämällä herkkyydeksi ISO 100. Jos valotustilanteessa tulee tekniset rajat vastaan, niin valotukseen haetaan apuja muualta, mutta tästä lisää sitten käytännön esimerkeissä.

Valotusaika, eli se aika, jonka kenno saa valohoitoa objektiivin läpi (engl. shutter speed)
Ehkä tämä on termeistä helpoin ymmärrettävä. Valotusaika kertoo yksinkertaisesti sen, kuinka pitkään kennolle päästetään sulkimen läpi valoa. Lyhyellä valotusajalla saadaan liike ikäänkuin pyäshtymään, kun pitemmällä valotusajalla syntyy kuvaan liike-epäterävyyttä, joka voi olla joissakin tapauksissa ei-haluttu ilmiö ja joissakin tapauksissa sitä voidaan käyttää tehokeinona, jolloin liikkeen tuntu välittyy kuvasta tehokkaasti. Kun valotusaikaa mietitään "aukkoina", on yhden aukon siirto suuntaan tai toiseen sama kuin valotusajan kaksinkertaistaminen tai puolittaminen. Ts. 1/125s ajasta kun valotetaan yhden aukon verran valoisampaan suuntaan, on valotusaika 1/60s ja aukon verran pimeämpään suuntaan on valotusaika 1/250s. Erittäin loogista tämäkin.

Havainnollistavia kuvaesimerkkejä lisään pikapuoliin, kunhan saan moiset kuvattua ja käsiteltyä.

Vastavalokukka

Semmoinen kukkanen tällä viikolla. Kyseessä on Capsicum annuum -suvun chililajikkeesta "Apache". Pikkuinen risu yrittää kukkia tälle keväälle jo nyt, mutta olosuhteiden ja lannoitteiden tasapainosta johtuen se tiputtelee säännöllisesti kukkansa.

Samalta ikkunalta löytyy uudelleen henkiinherännyt varmasti monelle paljon tutumpi Capsicum chinense -suvun Habanero. Luulin sen jo kuolleen hoivan ja valon puutteeseen, mutta erään gekon terraariossa se vain ryhtyi kasvamaan ja näyttää nykyisellään varsin terveeltä risulta.

Kuvan näkee hieman isommassa koossa klikkaamalla tästä (aukeaa uuteen ikkunaan). Risu on kuvattu Tokina AT-X 28-85mm 1:3.5-4.5 manuaalizoomilla, lähikuvausasennossa, runkona Nikon D200. ISO 250, f/3.5, 1/160s.

Vehkeitä myöten hangessa

Nikon D200:n suljin sai laulaa tänään itsensä lämpimäksi, kun hieman toisella kymmenellä olleen pakkasen vallitessa harrastin naapurin kanssa pienimuotoista lintukuvausta. Kalustoksi otin reissulle luottoputken, eli parikymmenvuotiaan AF Nikkor 80-200mm 1:2.8 ED:n. Onhan se hidas tarkentamaan, mutta piirto tuntuu olevan kohdallaan ja käyttöergonomia toimii. Olen tänään ryöminyt enemmän kuin koko armeija-aikana yhteensä.

Siivekkäät eivät tahtoneet olla ihan koko ajan optimiasemissa, joten melko monta kuvaa piti yrittää tarkentaa ruo'ikon sekaan, jolloin AF:n kanssa piti olla aika tarkkana. Yksi tarkennuspiste, apupisteet pois käytöstä (=häiritsemästä) ja jatkuva tarkennus AF-on-napin takana. Perussettiä. Monta kertaa olisi manuaalitarkennus ollut nopeampi, mutta aina ei jaksa.

Kuvassa on siis viiksitimali (ent. partatiainen, Panurus biarmicus). Tämä värikkäämpi versio on poeka ja "tylsemmät" ovat tyttösiä (ks. linkki alla).

Lisää kuvia tästä lintulajista löytyy saulisarkka.comin galleriasta.

Code yök.

Meidän vanhempi tyttäremme, Silja (4v) sairastui yhden yökkäyksen mittaiseen oksennustautiin männätorstaina, aamukolmelta. Siinä vaiheessa mietin, notta milloinkas se tarttuu muuhun perheeseen. Vastaus: eilen sitten allekirjoittanut, vaimo ja nuorempi tyttö ryhtyi poistamaan materiaa sisuksistaan enemmän ja vähemmän voimalla.

Onneksi tauti tuntuu olevan aika nopeasti ohi, tytöt on molemmat näemmä ok ja Ellukin parempaan suuntaan menossa. Itse en ole joutunut enää oksentamaan viime yön jälkeen kertaakaan.

Lopun alkua?

Tästä se lähtee!

Oli aika aloittaa blogin pitäminen. Idea on palloillut päässäni enemmän kuin pitkään, joten tänään on SE päivä. Tulen julkaisemaan tässä blogissa ajatuksia valokuvauksesta, elämästä ja viimeaikaisista tapahtumista, sekä myös karvan verran teknisempiä ja epäteknisempiä arvioita erilaisista objektiiveista ja kameravermeistä. Eiköhän blogiin ilmesty myös kuva poikineen ajan mittaan, kunhan saan tuoretta materiaalia kasaan. Ohessa alkua kuvastava otos oravanpoikasesta menneen vuoden alkutalvelta, muistaakseni marraskuulta.