The end is near ja makrotarinaa.

Niin, loppu on lähellä. Kai.

Koulun loppu, siis. Reipas viikko vielä aikaa Wappuun (ja mikäli tuhkatilanne ei estä lentämistä, lähtö Riikaan pariksi päiväksi), jäljellä enää pari hassua tenttiä, parin harkkatyön viimeistelyt ja palautukset, jonka jälkeen voikin keskittyä täysillä opinnäytetyöhön.

Opinnäytetyön tavoitteena on kehittää tekninen ratkaisu helpottamaan hoitohenkilökunnan/omaishoitajien/ym. potilaiden käsittelyä silloin, kun potilas pitää saada ylös tuolista ja esim. sängylle. Ongelmana nostohommassa on päällimmäisenä se, ettei nostoa pääse tekemään suoralla selällä, joten tähän ensimmäisen vaiheen ongelmaan keskitytään nyt opinnäytetyön osalta. Mikäli ensimmäinen prototyyppi osoittautuu käyttäjäkokemusten puolesta kehityskelpoiseksi, se ja jatkokehitetään tuotteistetaan, jolloin töitä riittääkin tällä saralla hieman pitemmäksi aikaa.

Optiikkapuolellakin on tapahtunut pieniä kehityksen tipuaskeleita. Pitemmän telezoomin virkaan astui hiljattain Sigma 80-400mm 1:4.5-5.6 EX OS ja makrotarpeiden lisäavuksi (Micro-Nikkor 55mm 1:3.5 -manuaaliwanhuksen kaveriksi) tuli toinen seniorilasi: Tamron SP 90mm 1:2.5 Adaptall 2, kera 1:1-loiton. Lähiviikkoina on tarkoitus vertailla Micro-Nikkorin ja Tamronin suorituskykyä keskenään luomuna, loitoilla, jatkeella ja niiden yhdistelmällä. Jokohan sitä muutaman viikon päästä löytyisi muitakin ötököitä ulkoa kuin leppiksiä ja murkkuja...

Micro-Nikkor yltää luonnostaan 1:2 -suurennokseen ja 2x-telejatkeella mennään 1:1 -suurennossuhteeseen. joka on nähtävissä viereisestä kuvasta (Fujin kennon halkaisija on 23 mm).


Tamronin ominaisuudet ovat samankaltaiset, mutta mukana tullut loitto, jolla päästään 1:1-suurennokseen, on jokseenkin työläs käyttää, kun se on Adaptall 2 -sovituksella, eli joudun nappaamaan ensin sovitteen pois obiskan perästä, laittamaan loiton tilalle ja liittämään sovitteen loiton perään ennen kuin saan sen taas kameraan. Ajatus on hyödyntää Nikon-yhteensopivia loittoja, kunhan ehtivät maailmalta saapua. Tamronilla kokeilin nopeasti pientä räpsintää muurahaispesästä, eikä sielläkään pikaiset testitulokset aiheuttaneet ainakaan kovin suurta masennusta. S5:n nenällä oli loitonnettu Tamron ja 2x-jatke, eli parhaimmillaan on mahdollista saavuttaa 2:1-suurennos, mutta ihan siellä saakka ei vielä pelattu.

Hyllyt tyhjenevät.

Hiljattain on tullut sekä hankittua vaihteeksi lisää manuaalikalustoa ja toisaalta on tullut huomattua, että merkittävä osa ko. kalustosta joutaa kiertoon. Omassa käytössä riittää x määrä erilaisia putkia, erilaisilla polttoväleillä ja loput sietää pistää eteenpäin. Piiiitkän tauon jälkeen nakkasin kaiken huuto.netin syövereihin ilman hintavarausta, josko jolta kulta löytyisi parempi koti putkille kuin allekirjoittaneen vitriinistä.

Toivotaan parasta. Vielä on testaamatta Vivitarin 28mm 1:2.8 kauniskuntoinen laajakulma. On se kyllä nätti..

Tällähän saa nimittäin aikaiseksi myös mm. "taidekuvia", mukavan läheltä (harmi, kun en omista kiiltävää peltiä tai muovia, kun tuo peiliheijastus tuottaa ruman tuplaheijastuman..):

Sun 28mm 1:2.5 Wide-Auto v. Sigma Mini-Wide 28mm 1:2.8 I

Filmiajan manuaalilaajakulmat pikatestissä.

Sigma Mini-Wide 28mm 1:2.8 I
Tämän lasin uudempaa II-versiota on tullut käytettyä aiemmin ja se on todettu erittäin teräväksi lasiksi, jonka bokeh on pehmeä ja värimaailma miellyttävä. Lasin ensimmäinen versio on tällä kertaa testissä, joten saa nähdä miten se pärjää. Odotukset ovat joka tapauksessa korkealla Sigman suhteen.

Sun Wide-Auto 28mm 1:2.5
Vähemmän tuttu merkki digiharrastajille. Sun-brändin alla on valmistettu aikoinaan useita objektiiveja, huhujen mukaan enemmän kuin yhden optiikkavalmistajan toimesta. Laadun osalta on erittäin vaikea arvioida lopputuloksia, mutta pääsääntöisesti tämän polttovälin objektiivien kohdalla saavutetaan vähintäänkin hyvä kuvanlaatu himmennettäessä täydeltä aukolta noin 2-3 aukkoa pimeämpään suuntaan. Tässä tapauksessa odotetaan kuvanlaadun saavuttavan hyvä taso aukoilla f/5.6-f/8.

Maisematesti


Takapihalta valitsin köyhän näkymän, josta analysoidaan paria kuva-aluetta tarkemmin. Tutkitaan siis keskialueen piirtoa sekä reuna-alueen piirtoa sopivalla suurennuksella. Sää oli pilvinen ja lumisadettakin riitti kotitarpeiksi, joten kontrastin puute on melkoinen. Auringon puuttuessa ei vastavalotestiä voitu suorittaa, mutta sen voinee tutkia toisella kertaa.


Talvimaisemat

Täydellä aukolla:

Yläreunan läheltä otettu kroppi paljastaa Sigman perusluonteen, joka ei ole millään tavalla epätyypillinen. Täydellä aukolla (f/2.8) piirto on selkeästi pehmeää. Pienellä käsittelyllä jäljestä saa kuitenkin ihan mukiinmenevää (tässä tapauksessa kontrastin lisäys ja terävöitys).

Sama Sunin kanssa, täydellä aukolla:

Taisi Sigma voittaa täyden aukon reunavertailun..

Hieman himmentäen, aukolle f/4:

Sun kirii piirrossa ehkä jopa hieman ohikin aukolla f/4:

Aukolla f/4 piirto on siis selkeästi skarpimpaa molemmilla. Sun parantaa selvimmin...

...ja Sigman huippu saavutetaan aukolla f/5.6:

Sun ja Sigma ovat erittäin tasaiset aukolla f/5.6. Sun tuottaa kenties hieman paremman kontrastin.

Aukolle f/8 himmennettäessä ei terävyys enää näkyvästi kasva Sigman osalta, mutta Sun parantaa hieman.

Jotta saa paremman käsityksen kuvanlaadusta pienen käsittelyn jälkeen, alla on Sigman täyden aukon kuva, mutta kontrastia (Picasa: Auto Contrast) on nostettu ja terävöitystäkin harrastettu (Sharpen, default-asetuksella):

Sama temppu aukolla f/8 otetulle Sigman kuvalle:

Keskialueella piirto on hieman paremmalla tasolla, kuten voisi odottaakin. Tasoero ei kuitenkaan ole niin huima kuin joillakin muilla, huomattavasti valovoimaisemmilla objektiiveilla on ehkä tottunut näkemään. Tulokset vastasivat hyvin reuna-alueen tuloksia, joten en esittele toista sarjaa vähintäänkin yhtä tylsiä kuvia.

Oikeassa käytössä
Käytännön kuvauksessa Sigmalla saa kaunista jälkeä täydeltä aukolta lähtien, kuten oli odotettavissa. Aiemmat kokemukset objektiivin uudemmasta II-versiosta ovat yhtenevät tämän vanhemman mallin suhteen. Pikainen potretintapainen täydellä aukolla näytti tältä:

Kun kuvaa tarkastellaan hieman lähempää, on jälki yllättävän hyvää:

Sigman etu Suniin nähden on lyhyempi tarkennusetäisyys. Alla on kuvapari ("suoraan kamerasta"). Toinen on otettu suurin piirtein Sunin minimietäisyydeltä ja toinen Sigman minimietäisyydeltä:

Sigman bokeh, eli epäterävän alueen piirto, sekä siirtymä terävyysalueelta epäterävyysalueelle on miellyttävää.


Sun käyttäytyy vastaavanlaisessa tilanteessa myös kiltisti, täydellä aukolla:

Lähemmin tutkittuna ei terävyys välttämättä yllä aivan Sigman tasolle (tosin, onhan Sun inan valovoimaisempi, kun sen valovoima on f/2.5 ja Sigman f/2.8):

Kamerakuvaesimerkistä kuitenkin nähdään, että piirto toimii myös lähialueella ja vieläpä järjellisesti. Epäterävän alueen toisto ei kuitenkaan ole ihan niin rauhallista kuin Sigmalla, mutta kauas se ei Sigmasta jää.

Lopputuloksena: parhaan piirron saavuttamiseksi suositellaan aukoilla f/5.6-f/8 kuvaamista. Jos jok'ikistä piirronmurusta ei jouduta hyödyntämään, voi kummallakin objektiivilla kuvata, ainakin lähialueella, surutta myös täydellä aukolla. Kymppikuviin tai sopivankokoisiin nettikuviin ei piirron pehmeys tuo mitään olennaisia heikennyksiä.

Näiden objektiivien hinnassakin ominaisuuksien erot näkyvät käytännössä siten, että Sigman jälleenmyyntihinnat ovat pyörineet 60-100 eurossa ja Sunin saanee omakseen muutamalla kympillä. Omassakin käytössä on Sigman lyhyempi minimitarkennusetäisyys, rauhallisempi bokeh ja hitusen parempi piirto määrääviä tekijöitä.

Yhteenveto

Sigma
+ lyhyempi minimitarkennusetäisyys (n. 20 cm)
+ terävähkö täydeltä aukolta lähtien
+ miellyttävä bokeh
- hinta
- saatavuus

Sun
+ hieman valovoimaisempi
+ hinta
+ riittävän terävä täydeltä aukolta lähtien, jos tavoite on nettikuvat tai kymppikuvat
- minimitarkennusetäisyys voisi olla lyhyempi (tässä noin 35 cm; ero Sigmaan on yllättävän suuri)
- bokeh voisi olla lähialueella, terävyysalueelta poistuttaessa hieman rauhallisempi

Onneksi ei ole kiire.

Opiskelin Oulun yliopiston Koneosastolla syksystä 2005 keväälle 2009, jolloin olin saanut tarpeekseni surkeapalkkaisesta opiskelusta, sekä yliopistollisesta teorialeijunnasta. Hain siis OAMK:n puolelle ja pääsin kuin pääsinkin sisään (no, eivät ne pääsykokeet suurta yritystä vaatineet). Opiskelun pääsisältö on syksystä 2009 ollut samantyylinen kuin aiemminkin, pääaineena aiempi mekatroniikka päivittyi muotoon koneautomaatio. Vaihdon myötä sain tietää, että opintojen saattaminen loppuun veisi AMK:lla kaksi vuotta, mutta mitä enemmän aikataulujen kanssa värkkäsin, sitä paremmin sain kursseja mahtumaan aikatauluun. Joitakin kursseja tentin pois alta, valtaosan joutui kuitenkin istumaan ja kestämään, mutta syksyn ollessa nyt paketissa, on lopputulos hyvä: reilun vuoden opinnot yhden syksyn aikana paketissa. Jee. Mutta nyt on kuvan paikka.

Nimittäin nyt tilanne onkin sitten se, että kevään aikataulu meni vaikeaksi. On päällekkäisiä labroja (joista ei pahemmin kestä olla pois). On kursseja kurssien päällä, jotka ovat ennestäänkin jo yhden tai jopa kahden kurssin kanssa päällekkäin. On harjoitustöitä iiiiso kourallinen suoritettavana. Ja samalla pitäisi ehtiä pitämään vaimo ja lapset tyytyväisenä, hoitaa kuvauskeikat ja sensellaiset ajallaan ja ajatuksella ja tietenkin se opinnäytetyökin pitäisi aloittaa tässä kohtapuoliin. Eli huhtikuussa, tai viimeistään toukokuussa. 

Ehtiihän sitä, juu, mutta kiirettä meinaa olla. Nimittäin nyt näyttäisi siltä, että mikäli aikataulut, kuu ja tähti asettuvat sopivaan linjaan keskenään, olisi mahdollista hoitaa loputkin opinnot nyt kevään aikana pois, saada insinöörin paperit kouraan syksyyn mennessä ja ehtiä kortistoonkin reilusti ennen joulua! Reilun kahden vuoden opinnot siis vuodessa purkkiin ja töihin...tai ainakin valmiina töihin. Oikeisiin, isojen poikien töihin.

Ensimmäiset kyytkin heräilevät todennäköisesti huhtikuun puolivälin tienoilla (+/- 1-2 viikkoa) ja niitä olisi tarkoitus kuvata taas Oulunsalossa, siinä yhdessä paikassa. Enkä kerro, notta missä se on, kun aina löytyy se lapiosankariääliö, joka menee ja lahtaa madot siltä alueelta ja esittää supermiestä. Seuraavat kesät ja syksyt sitten valitellaan miten kauheasti niitä myyriä taas onkaan...no, laitetaan tähän inspiraatioksi yksi matokuva.

Ilmastoasioihin en jaksa sen kummemmin enää ottaa kantaa, kun se olisi lähinnä loputon suo. IPCC:n raporteissa on vielä hiljattain uutisoitu olevan ongelmia ja virheitä (jotka onneksi ko. puljun johtaja, Tri Rajenda K. Pachaurikin myöntää), mutta google kertoo kiinnostuneille lisää. Avoimmuutta tutkimukseen, kiitos. Ei sen niin vaikeaa luulisi olevan.

Hyvää keväänalkua kaikille, kyllä se tästä lähtööp! ;)

Ilmastoskandaali: ei koske Suomea.

Oikein hirvittää minkälaista "uutista" päästetään julkiseen mediaan. Ote MTV3:n Huomenta Suomessa esiintyneen Petteri Taalaksen, eli Ilmatieteen laitoksen johtajan, haastattelusta:

"MTV3 - Anna Paasonen
...
Mikäli mitään ei tehdä, lähivuosina on odotettavissa viiden asteen globaali lämpeneminen, ja siitä sata vuotta eteenpäin lämpeneminen on jo kymmenen astetta.
...
Taalas kertoo, että ilmakehän perusfysiikka, missä hiilidioksidi vaikuttaa ilmastoon, on keksitty jo sata vuotta sitten.

- Me voimme kehittää ilmastomalleja, joilla voidaan laskea ihmisen ja luonnontekijöiden vaikutus ilmastonmuutokseen. Tällä hetkellä on kyetty osoittamaan, että 90 prosenttia havaitusta lämpenemisestä johtuu ihmisen toiminnasta, erityisesti hiilidioksidipäästöistä.

Katso Ilmatieteenlaitoksen pääjohtajan Petteri Taalaksen haastattelu (Huomenta Suomi 7.12.2009)"
Lähde: http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/12/1012628

Etenkin viimeinen sitaatti on käsittämätön, eikä sille ole minkäänlaista tasavertaisesti vertaisarvioitua ja kriittisesti läpikäytyä ja sittemmin hyväksyttyä tieteellistä pohjaa. Tietty, jos maailman ilmastopolitiikka on mm. Wikipediassa esitetyn lämpötiladatan varassa, joka perustuu valtaosin "Tiimin" tutkimuksiin, en ihmettele yhtään ettei asiasta voida keskustella mihinkään suuntaan haukkumatta ilmaston suhteen erimielisiä henkilöitä "denialisteiksi", "idiooteiksi", ynnä muiksi yleviksi persooniksi.

Niin, kenenkäs datojen pohjalta kuva onkaan koostettu? Katsotaanpas.

The reconstructions used, in order from oldest to most recent publication are:

• (dark blue 1000-1991): P.D. Jones, K.R. Briffa, T.P. Barnett, and S.F.B. Tett (1998). , The Holocene, 8: 455-471.doi:10.1191/095968398667194956

• (blue 1000-1980): M.E. Mann, R.S. Bradley, and M.K. Hughes (1999). , Geophysical Research Letters, 26(6): 759-762.

• (light blue 1000-1965): Crowley and Lowery (2000). , Ambio, 29: 51-54. Modified as published in Crowley (2000). , Science, 289: 270-277. doi:10.1126/science.289.5477.270

• (lightest blue 1402-1960): K.R. Briffa, T.J. Osborn, F.H. Schweingruber, I.C. Harris, P.D. Jones, S.G. Shiyatov, S.G. and E.A. Vaganov (2001). , J. Geophys. Res., 106: 2929-2941.

• (light green 831-1992): J. Esper, E.R. Cook, and F.H. Schweingruber (2002). , Science, 295(5563): 2250-2253. doi:10.1126/science.1066208.

• (yellow 200-1980): M.E. Mann and P.D. Jones (2003). , Geophysical Research Letters, 30(15): 1820. doi:10.1029/2003GL017814.

• (orange 200-1995): P.D. Jones and M.E. Mann (2004). , Reviews of Geophysics, 42: RG2002. doi:10.1029/2003RG000143

• (red-orange 1500-1980): S. Huang (2004). , Geophys. Res Lett., 31: L13205. doi:10.1029/2004GL019781

• (red 1-1979): A. Moberg, D.M. Sonechkin, K. Holmgren, N.M. Datsenko and W. Karlén (2005). , Nature, 443: 613-617. doi:10.1038/nature03265

• (dark red 1600-1990): J.H. Oerlemans (2005). , Science, 308: 675-677. doi:10.1126/science.1107046

• (black 1856-2004): Instrumental data was jointly compiled by the w:Climatic Research Unit and the UK Meteorological Office Hadley Centre. Global Annual Average data set TaveGL2v[2] was used.

Jäljet viittaa kovasti sylttytehtaalle. Etenkin alin maininta siitä, että CRU on ollut merkittävässä vastuussa datakoosteen laadinnassa, pitäisi hälytyskellojen soida ja lujaa.

Kun ilmastoskeptikko kyseenalaistaa AGW-advokaatin tutkimuksen, käy AGW-advokaatti henkilöön, eikä tue väittämiään tieteellä. "No mutku meillon tällanen konsensus olemassa ja se on se ylin ja ainoa totuus ja ihan sama mitä muut sanoo, niin mää oon päättäny, et asia on niinku just näin, eikä mitenkään muuten!"

Tämmöisen uutisoinnin vuoksi tavallinen kansa saa vain yhden puolen tietoa asiasta ja se on vähintäänkin surkeaa. Se on suoranaista sensuuria, kun päätetään mitä ihmisten tulee lukea ja ajatella sen sijaan, että näytetään debatin molemmilta puolilta tietoa ja annettaisiin ihmisten itse päättää mitä ajatella.

Eikä tämä kannanotto vieläkään tarkoita sitä, että olisin itse asettunut jommalle kummalle puolelle koko debatissa. Se tarkoittaa sitä, että asiassa on moni asia erittäin pahasti retuperällä, monella tasolla. Tällä hetkellä skeptikoiden puoli loistaa esiintymisvarmuudellaan, tutkimustietojen ja -metodien avoimmuudellaan.

Milloin toisen leirin väki ymmärtää miten tieteellinen uskottavuus muodostuu? Onko se niin pelottavaa, kun tutkimuksia tutkitaan ja tuloksia mahdollisesti verifioidaan?

Asia ei ole "case closed" -tilassa, vaikka toinen puoli porukasta niin väittää. 1970-luvulla oli samantyylinen maailmanloppuskenario kovastikin esillä, mutta se olikin "MAAILMA JÄÄHTYY!" -tyylinen vielä silloin. Nythän tiedetään, että muutama vuosikymmen takaperin lämpötilat olivat hieman nykyhetkeä alhaisemmat. Se on sitä vaihtelua, mutta ihmisen ikä on niin lyhyt, että muutamankin vuoden pituinen muutos aiemmin totuttuun tilanteeseen luetaan heti pysyväksi ja pahenevaksi tilaksi, oli muutos mihin suuntaan tahansa.
Ks. http://en.wikipedia.org/wiki/Global_cooling

Rahoittukaa. Ei se maailma huomenna lopu. Eikä edes ensi vuonna, vaikka kuinka yritettäisiin. Hutkimista vähemmäksi ja asiat kuntoon, oikealla tavalla, edelleen. Ei se niin vaikeaa ole.


-Sale

Ilmastoskandaali: Climategate

Missä mennään ja kuinka kovaa?

Valtamedioissa ilmastoskandaalin uutisointi on keskittynyt lähinnä pintapuoliseen kommentointiin ja aihe on sivuutettu melkolailla kokonaan. Tällä hetkellä palstatilaa saa edelleenkin mediaflunssa..ei, kun siis sikainfluenssa ja tietenkin turhat julkimot, kun ne myyvät, eivätkä haasta "virallista totuutta" ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä kasvihuonekaasupäästöjen kautta.

Hakkeri räjäytti ilmastonmuutossodan: Totta vai ei? (Uusi Suomi 20.11.2009)

Uutistekstissä on maininta, että "Sähköposteissa - joita epäillään tekaistuiksi - tutkijat näyttäisivätkin pohtivat, millaisia moraalisia ja juridisia ongelmia tietojen muokkaamisesta voi syntyä."


Yksikään sähköposteja kirjoittanut ei tähän asti ole väittänyt sähköposteja tekaistuiksi.

Googlaa "climategate", niin saat lisää tietoa tapahtuneesta ja sen taustoista. Muista lähdekritiikki.

Tapahtumaan liittyen on kuitenkin ryhdytty maailmalla ihan oikeisiin toimiin. Tässä päivän uutisaiheita:
- Englannissa, East Anglian yliopiston ilmastotutkimusyksikkö CRU:n johtaja, Phil Jones on astunut sivuun poliisitutkimuksen ajaksi. (Uusi Suomi 2.12.2009)
- Australian parlamentti äänesti päästökauppaan liittyvää lakiehdotusta vastaan äänin 41-33 (Yahoo News 2.12.2009)
- Pennsylvania State University, jossa vaikuttaa ns. jääkiekkomailakäyrän isänäkin tunnettu Michael Mann, tutkii Mannin toimintaa  (Washington Times 2.12.2009)

Jos haluaa perehtyä hieman syvällisemmin tämän ns. "Tiimin" saavutuksiin, kyseenalaisiin tulkintoihin ja datamuunnoksiin, metodeihin, jne., voi klikata lukemaan esimerkiksi Steve McIntyren ClimateAudit-blogia, jossa moni tunnettu ilmastotutkija ottaa kantaa polttaviin aiheisiin.

Aihe on siinä mielessä ongelmallinen, että se on lujasti sidottu politiikkaan ja sen pohjalta on tehty -- ja todennäköisesti tullaan vielä tekemäänkin -- merkittäviä taloudellisia päätöksiä. Suurimpana hyötyjänä on toistaiseksi ollut mm. ilmastopoliittisesti vapaampi Kiina, jonne teollista tuotantoa on siirretty länsimaista jo vuosia. Kiristynyt ilmastopolitiikka ja sen tuomien ilmastorajoitusten tuomat kustannuksen lisäykset tekevät teollisen tuotannon aina vain kalliimmaksi ja kalliimmaksi länsimaissa ja länsimaita hyödyttävät ratkaisut ovat vähissä.

Miten maapallon ilmasto hyötyy siitä, että suhteellisen vähäpäästöistä ja nykyaikaista teollistuotantoa siirretään Kiinankaltaiseen, kutakuinkin päästörajoituksettomaan maahan? Ovatko hiilidioksidipäästöt, joita niin kovasti halutaan rajoittaa, pelkästään paikallinen ilmiö? Hengitetäänkö Kiinassa eri ilmaa kuin Suomessa, Yhdysvalloissa tai Saksassa?

Kova isku ilmastopolitiikalle voi poikia myös muita ongelmia. Jos ilmastofarssin lopputulema on löysemmät hiilidioksidipäästörajoitukset, voi muidenkin saasteiden rajoittaminen jäädä puolitiehen ja loppujen lopuksi se on luonto, joka kärsii nämäkin "inhimilliset" virheet.

Aiheeseen tullaan palaamaan lähiaikoina.

Öttiäisiä ja amfibiaaneja

Tuli sitten piipahdettua pikainen viikonloppureissu mökillä. Kalaa ei ole koko kesän aikana pahemmin alueelta tullut (jonka vahvisti myös mökkinaapuri-kalastajaheppu), joten kuvaukseen jäi himpun enemmän aikaa. Tästä ajasta valtaosa tuli kulutettua nelinkontin, naamallaan ja milloin missäkin asennossa, sen "täydellisen" kuvakulman ja valon metsästyksessä.

Tokihan siellä oli niitä perhosia (kuvassa ohdakeperhonen)..:

..ja nokkkosperrrhosia:

..unohtamatta heinäsirkkoja:

Lisää ötököitä TÄÄLLÄ.

Jokunen sammakkokin tuli tosiaan vastaan (ensimmäinen, todennäköinen viitasammakko, oli vain peukalonpään mittainen):

..ja toinenkin samantyylinen elukka (rupisammakko?):

..notta semmosta tällä kertaa.

Kalustona kuvissa on käytetty seuraavia:

runko: Fujifilm FinePix S5 Pro + kahva

putket: AF Nikkor 80-200mm 1:2.8 ED ja Sigma 18-50mm 1:2.8 EX HSM Macro

lisukkeet: Kenko 36mm loitto

Kamerotiikkaa I

Ote kuvitteellisen TeiniKamera-lehden kukkia & mehiläisiä -osastolta



Arvoisa Tri JASu

Siitä se sitten lähti, kun eräs neiti huomasi etuelementissäni muutaman pienen roskan ja tarjoutui ystävällisesti puhaltelemaan rakettipumpulla ne hellävaroen pois. Roskat eivät ottaneet lähteäkseen ja hyvin pian huomasin neidin hierovan (reilua 80-millistä, normaalikokoinen?) elementtiäni mikrokuituliinalla. Tästä kovasti innostuneena tarjosin toistakin putkea sudittavaksi ja ennen kuin huomasinkaan, oli molempien kalusto levällään pitkin pölyistä pirttiä, sikin sokin ja runkommekin retkottivat irstaasti vallan vailla minkäänlaista suojausta.

Puhdistelusession jälkeen huomasin tuotoksissani outoja täpliä. Kaikilla putkilla nämä samat täplät ilmenivät etenkin himmeämmässä olotilassa otostellessa. Onko tämä vaarallista? Tarttuvaakin, kenties?

Kun kysyin noista täplistä myöhemmin Häneltä ja neiti otti siinä vaiheessa viekkaimman koskaan nähneeni ilmeen näyttöönsä ja vetäisi isosta Vertexistään pienen pullon "ihmeainetta" ja rupesi tyystin varoittamatta hankaamaan sitä pumpulisella hieromapuikolla paljaaseen kennooni. Sain hädin tuskin pideltyä peilini ylhäällä ja sulkimeni auki tuon operaation ajan, mutta täplätkin tuntuivat tuon öisen vierailun jälkeen poistuneen kuvistani.

Muutamaa viikkoa myöhemmin huomasin pilkkujen palanneen kuviini, hieman eri kohtiin, mutta kuitenkin niitä taas oli. Onko tämä uusi tartunta vai onko tämä sitä samaa, uusiutuvaa tautia? Pitääkö minun käydä näyttämässä kennoani Tohtori JASulla?

Nimim. apua!

Kuuminta hottia II !

Tällä kertaa parivaljakkona toimi Lemon Drop ja Kalevan toimittaja. Ensimmäisessä kuvassa tarkkasilmäisten huomaama kyynel EI ole surusta johtuva, vaikka tämäkin toimittaja joutui haastattelemaan allekirjoittanutta.

Aiemmassa tapauksessa koemaistajana oli Ylen toimittaja, tällä kertaa koekaniineiksi pääsi/joutui Kalevan toimittaja, sekä kameramies. Lajikkeita ei tällä erää ollut tarjolla kuin yhtä, jonka arvioin sopivaksi maisteluchiliksi melkeinpä kelle tahansa - ominaismaku kun on hieman sitrusmainen ja yleisesti sanottuna mukava. Myös tämänkertaiset maistelijat olivat samaa mieltä. Seuraa pieni kuvasarja:

"Viimeistelläänpäs tämä Lemon Drop"
























"Ohhoh, polte tulee hieman viiveellä.."


































..mutta lopuksi tilanne rauhoittui ja iloinen hymykin ehti palaamaan kasvoille minuuteissa! :D

Kuuminta hottia!

Eilen meidän takapihalla piipahti Ylen radiotoimittaja, joka haastatteli allekirjoittanutta Suomen Chiliyhdistys ry:n toiminnasta (kun olen ko. yhdistyksen sihteeri ja vpj). Haastattelun jälkeen maistatin hänellä kourallisen erilaisia chililajikkeita miedommasta jalapeñosta ja lemon dropista aina habañeroon ja maailman tulisimmaksi rankattuun naga morchiin saakka. Ilmeiden kirjo oli laaja ja hyvin nopeasti hänelle valkeni: "Tämähän on jonkinasteista masokismia!". Kaikkeen onneksi tottuu ja lähtötoleransseista kovasti riippuu minkälainen kokemus näiden syöminen loppupeleissä on.

Ennen nagaa oli hymy vielä herkässä, mutta kyllähän se hiljalleen siitä eteni ihan perinteiseen "fiery face" -meininkiin. Puoli litraa kylmää banaanijugurttia ja kyllähän se hiljalleen siitä helpottui. Loppupeleissä kokemus oli uusi ja siinä samalla vietiin chilineitsyys taas uudelta maistajalta. Eikä tämä reaktio ollut edes pahimmasta päästä - onhan näitä jo muutama nähtykin. Hienosti kestettiin itkemättä ne pahemmatkin poltteet kuin kuka tahansa kokenut harrastaja. Kokemus, joka ei heti huomenna unohtune.

Lisätietoja Chiliyhdistyksen toiminnasta: http://www.chiliyhdistys.fi

Pyhä kolminaisuus, osa III: valotusaika

Valotusaika, tämä kolmikon viimeinen ja ehkä se helpoiten ymmärrettävä valokuvauksen perussuure, määrää kuinka pitkän ajan sulkimen läpi päästetään valoa kameran kennolle (tai filmille). Suljinaika merkataan käytännössä katsoen aina sekunnin murto-osina, esim. 1/125 s, 1/60 s, 1/1000 s. Peukalosääntöjäkin löytyy muutamia, joista voidaan ottaa valotusajalle lähtökohta, josta lähdetään sitten soveltamaan eteenpäin; tässä niistä kaksi:

Objektiivin polttoväli ja mahdollinen kroppikerroin
Peukalosääntönä pidetään tärähtämättömien kuvien kannatta sellaista valotusaikaa, joka on suhteutettu käytetyn objektiivin polttoväliin ja kameran mahdolliseen kroppikertoimeen, jonka pitäisi keskimääräisen kuvaajan käsillä tuottaa tärähtämätön kuva. Valotusaika lasketaan ottamalla valotusajan käänteisluvuksi polttoväli kerrottuna kroppikertoimella. Esimerkiksi Nikonin digijärjestelmäkameroista valtaosa on kroppikennoisia, joiden kroppikerroin on 1,5.

Tilanne: objektiivin polttoväli on 200 mm, runkona Nikon D80 (kroppikerroin 1,5): valotusajaksi suositellaan 1 / (200 x 1,5) = 1/300 s (tai nopeampaa, kuten 1/500 s).

Harjoittelulla (ja osin myös tuurilla) päästään joskus huomattavasti parempiinkin tuloksiin. Esimerkkinä tästä ao. kuva kirjosiepon poikasesta. Kuva on otettu suhteellisen heikossa valaistuksessa.
Kuvan speksit: Nikon D200, Sigma 50-500mm/4-6.3 @ 500mm, ISO 800, f/8, 1/45s.















Kuva on muuten kyseenalaisen laatuinen; mm. kyljessä on selkeästi puhkipalaneita alueita, eikä linnun jalustana toiminut oksakaan sattunut olemaan erityisen valokuvauksellinen. Joka tapauksessa, kuva osoittaa sen, että myös nyrkkisääntöä hitaammilla suljinajoilla on mahdollista saada kohtalaista jälkeä. Alla vielä hieman lähempi kroppi, josta näkee hieman paremmin yksityiskohtia. Yliterävöityksestä huolimatta väittäisin tulosta ihan kohtalaiseksi. Nyrkkisäännön mukaan tässä tapauksessa olisi valotusaika pitänyt olla 1/750s tai nopeampi. Nyt kuitenkin riitti 1/45s, joka oli itse asiassa hieman liiankin hidas, kun puhkipalamistakin pääsi tapahtumaan. 1/60..1/75s olisi saattanut olla se ideaaliarvo.




Sunny 16 -sääntö
Sunny 16 -sääntö pohjautuu taas kerran peruskolmikkoon: aukko, aika, herkkyys. Jos on aurinkoinen ja kirkas keli, voidaan sääntöä soveltaa sellaisenaan (vaikka Suomen oloihin suositellaan toisinaan Sunny 13- tai jopa Sunny 11-sääntöä). Tämän tunnetun peukalosäännön mukaan voidaan suhteellisen hyvin pärjätä esimerkiksi filmikameran kanssa, jossa ei ole minkäänlaista valotusmittaria.

Sunny 16, perusasetukset:
Aukko: f/16
Aika: filmin herkkyyden käänteisluku, esim. ISO/ASA 100 filmillä ajaksi 1/100s tai 1/125s, riippuen kumpi kamerasta löytyy
Herkkyys: tarpeen mukaan

Homma etenee, blogi päivittyy

Kiireinen aikataulu on meinannut heikentää blogikirjoittelua tässä kevään mittaan. Kesä onkin ehtinyt jo pitkälle, kuvauskalustoakin on hieman uudistettu ja tokihan niitä kuviakin on tullut otettua muutamia aina välillä. Viimeisimpänä kokeiluna tuli napsautettua muutama otos meidän tytöistä, kun harjoittelin hieman radiosalamointia. Optiikkana otoksissa oli käytössä ihmeen hyvin voimakkaassakin vastavalossa toimiva AF Nikkor 80-200mm 1:2.8 ED ja runkona tuttu sotaratsu Nikon D200. Salamapuolella oli 5v-synttärisankari-Siljan selän takana pinkkiin taustalakanaan (ei ollut valkoista juuri nyt käytettävissä) ammuttu Prinz 770C vuodelta miekka ja kirves, sekä mallin etuvasemalla puolella sontikan läpi ammuttu Sunpakin manuaalinen wanhus (for Canon, btw.). Muutamia parannusehdotelmia ehti tulemaan mm. digicamera.netin puolelta tämäntyyliseen kuvaamiseen ja niitä pyrinkin soveltamaan lähitulevaisuudessa.

Pyhä kolminaisuus, osa II: herkkyys

Digitaalikameran kennon herkkyys, jota kuvataan ISO-lukemalla (kuten filmiaikaan filmin herkkyys oli merkattu ASA tai ISO), vaikuttaa kuvaan useimpien mielestä joko ei yhtään tai ainoastaan negatiivisesti. Uusimmissa digikameroissa löytyy sellaisia herkkyyslukemia, joista voitiin vain unelmoida filmiaikakaudella: esimerkiksi Nikon D90 yltää herkkyyteen ISO 6400 ja Nikon D700 arvoon ISO 25600.

Mitä se herkkyys sitten tekee? Miten se näkyy?

Herkkyys, kuten aiemmin kirjoitin, kuvaa kennon valoherkkyyttä. Mitä suuremmalle nostetaan kuvakennon vahvistus, sitä herkempi se on, joka johtaa lyhyempiin suljinaikoihin ja/tai pienemmän aukon käyttömahdollisuuteen. Jos otetaan tilanne 1/60s, ISO 200 ja f/8, joista pidetään aukko vakiona, voidaan tilanne valottaa myös seuraavilla arvoilla:

1/125s ja ISO 400
1/250s ja ISO 800
1/500s ja ISO 1600

Simppeliä, eikös? Aina, kun siirrytään aukon verran nopeampaan valotusaikaan, nostetaan herkkyyttä aukon verran ylöspäin. Useimmiten digijärjestelmän ja digipokkarin suurimmat kuvanlaadulliset erot löytyvät korkeampien herkkyyksien kautta: pokkari kohisee herkästi jo arvoilla ISO 100-400, järjestelmäkamera kohisee vastaavan määrän yleensä vasta arvoilla ISO 800-1600.

Sitten niitä esimerkkejä. Otin kourallisen esimerkkikuvia rypäleistä, käyttäen arvoja ISO 200, ISO 400, ISO 800, ISO 1600 ja ISO 3200 (jota merkitään Nikon D200 -rungossa "Hi1", eikä siten kuulu ns. perusherkkyyksiin).

ISO 200, ei käytännössä tuota näkyvää kohinaa.



ISO 400 on myös erittäin siisti; pieniä kohinan merkkejä on havaittavissa vihreällä taustalla, jos tarkasti katsoo ja vertaa arvolla ISO 200 otettuun kuvaan.




ISO 800 tuo mm. esiin vihreällä taustalla lievää kohinaa. Myös yksityiskohtien määrä hieman laskee, kun tutkii oikeanpuoleisen rypäleen pintaa tarkemmin.



Arvolla ISO 1600 alkaa kohina näkymään jo huomattavasti selvemmin ja yksityiskohtien väheneminen on entiseltään korostunut. Silti, ISO 1600 on edelleen varsin käyttökelpoinen, kun pidetään mielessä kuinka paljon suurennettu tämäkin näkymä on, vaikka ei sataprosenttinen suurennos olekaan.



Maksimiherkkyys tälle rungolle on Hi 1.0, joka vastaa valmistajan mukaan arvoa ISO 3200. Kuvassa näkyy kohinaa likimain koko pinta-alalla, yksityiskohtia on kadonnut paljon, eikä värisävyjen toistokaan ole entisellään.



ISO 3200 -kuva näyttää rajaamattomana nimittäin näinkin hyvältä, kun koko pienennetään 400 pikselin leveyteen:




Sama kuva isommassa koossa