Perheenlisäys: Wilma

Pitkästä aikaa aihe, jossa ei käsitellä valokuvausta. Oikeastaan aihe on jo pari kuukautta vanha, mutta kiireiden ja muiden syiden vuoksi tämäkin päivitys on jäänyt tekemättä. Tässä se kuitenkin on: uusin ja karvaisin perheenjäsenemme, Wilma.

Wilma on kotoisin Pietarista, josta se adoptoitiin 23.8.2010. Rotutaustasta ei ole pilkuntarkkaa tietoa, mutta ulkonäön suhteen Wilmassa on vähän kaikenlaista: väritys jonkinlaista saksanpaimenkoiraa, ruumiinrakenteessa kenties ripaus vinttikoirantapaista ja kaikkea siltä väliltä. Koira on kuitenkin terve ja luonteeltaan "Velmu" on kiltti, leikkisä ja utelias. Tulokas pärjäilee myös Siljan ja Nean kanssa mainiosti, eikä muidenkaan lasten tai aikuisten kanssa ole ongelmia. Wilma on uusia tuttavuuksia kohtaan aluksi toki hieman arka ja varautunut, mutta tutustumisen myötä ollaan pian kavereita kaikkien kanssa.

Remu

Lähialueelta löytyy aidattu ulkoilutus- ja koulutusalue, jossa käyn koiran kanssa 3-5 kertaa viikossa. Wilma nauttii leikkimisestä koirakavereiden kanssa samalla kun omistajat ottavat rennosti. Viimeksi paikalla oli kourallinen vanhoja tuttuja: Remu, Kelmi, Tyyne ja Aaretti.

Irlanninsusikoira-Remu on perusluonteeltaan erittäin rauhallinen kaveri, joka ei pienempien koirien pelleilyistä liikoja piittaa. Tämä ei onneksi tarkoita sitä, että Remu olisi vakava kuin koomapotilas, sillä herra kyllä tarpeen vaatiessa osaa myös ottaa rennosti ja leikkiä siinä missä pienemmätkin sesset. Miehenkokoinen (säkäkorkeus about metri ja elopainoa noin 80 kg) koira on melko jännä näky, kun se liikkuu kuin koiranpentu.

Tyyne

Tyyne oli hieman tuoreempi tuttavuus. Lappalaislähtöinen paimenkoiraemäntä kulkee niin pienempien kuin myös isompien kavereiden vauhdissa vaivattomasti, vaikka suupielestä välillä roikkuisikin tippa mähmää. Kyllähän se kuola paremmissakin piireissä välillä valuu.. ;) -- Tyyne sopii luonteeltaan porukkaan hyvin ja tulee nätisti toimeen kaikkien kanssa.

Aaretti

Aaretti on sekarotuinen, terrierimäinen tehopakkaus. Mikäli en aivan väärin muista, ikää on kaverille kertynyt noin puoli vuotta ja vauhtia on välillä kahdenkin koiran edestä. Arska ja Wilma kisaavat ja painivat joka kerta kun toisiaan näkevät, ilman mitään ongelmia. Jahtaajan ja jahdattavan roolit vaihtuvat tiheään.


Aaretin kanssa asuu Kelmi ja tämä tapaus on ikäänkuin porukan äitikoira (oikeammin ehkä isikoira), joka ilmoittaa haukkumalla mikäli meno meinaa yltyä liian mahdottomaksi. Tosin, välillä Kelmillä itselläänkin on vauhtia vaikka naapureille jakaa, mutta ei saa keskittyä liikaa sivuseikkoihin..

Kelmillä vauhti päällä

Wilma tutustuu Remuun.

Arskan kanssa leikitään tosissaan.

Ja taas mennään.

Valokuvausharrastajien yleisimmät taudit

Optiikkakuumeen (optofebris acuta) eri ilmenemismuodot
Optiikkakuume on aika-ajoin ilmenevä tauti, jota potee todennäköisesti merkittävä osa mm. digicamera.netin väestä, vähintäänkin osan vuodesta. Yksi tyypillisimpiä ajankohtia tähän optiikkakuumeeseen on pimenevä syksy, jolloin tauti saa ilmenemismuodokseen valovoimahuuman (ks. alla). Keväisin, kun valon määrä lisääntyy ja etenkin erilaisten luontokappaleiden esiintymistiheyden kasvaessa saattaa telesyndrooma tai makronuha yllättää kokeneemmankin kuvaajan.

Valovoimahuuma (fotographilis luminensis)

Valovoimahuuma aiheutuu valon vähyydestä johtuvista kuvaustilanteiden esittämistä haasteista. Silloin haetaan hankinnoilla lisää valovoimaa tai hankitaan uudempi, paremmin suurilla herkkyyksillä pärjäävä runko. Kun valovoimahuumasta kärsivän tila on ehtinyt etenemään hoitamattomissa tapauksissa toisen asteen tasolle, ei optiikan päivittäminen yksinkertaisesti riitä. Lääkityksenä tehokkaaksi on optiikkahankinnan lisäksi havaittu vähemmän kohinaa tuottavalla kennolla varustettu kamerarunko. Mikäli tauti on ehtinyt olla tunnistamattomana, kroonisena vaivana jo pitemmän aikaa, saattaa kamerarunko olla jo valmiiksi parasta mitä rahalla saa. Vakavimmissa tapauksissa on siksikin ilmennyt jopa merkinvaihtovimmaa (ks. alempana). Ensiavuksi tarjotaan useimmiten yhden tai useamman lisäsalaman hankintaa. 

Telesyndrooma (fotographilis recedentia)

Vaikka kuvaaja olisi aiempina vuosina elänyt tervettä, hillittyä ja kunniallista, korkeintaan kahden optiikan elämää, voi kevään tullen syntyä ylitsepääsemätön himo hankkia suuremmalla polttovälillä ilmenevästä telesyndroomasta johtuen yli 300 millimetriin yltävä supertele. Hoidoksi riittää useimmiten keskihintainen kuluttajaluokan telezoomi, mutta vakavissa tapauksissa voi ainoa hoitokeino olla pienen henkilöauton hintainen ammattilaisobjektiivi. Parantumattomaksi addiktioksi tapaus voitaneen luokitella silloin, kun se yhdistyy jäljempänä mainittuun valovoimahuumaan. Silloin mikään kuvaajan omaisuudesta ei ole turvassa, vaan kaikki rahanarvoinen realisoidaan ja sillä rahoitetaan taudin lääkitys. Joissakin tapauksissa kuvaaja ei itse kykene tunnistamaan ongelmaansa, joten lähimmäisiltä vaaditaan kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Ammattitason optiikka säilyttää jälleenmyyntiarvonsa suhteellisen hyvin, joten taudin mahdollisesti laannuttua on valtaosa taloudellisesta menetyksestä palautettavissa.

Taudin hoidon aikana ei Suomessa välttämättä päästä tyydyttäviin tuloksiin, sillä luontaisten kohteiden valikoima ei aina sovellu kaikkien taudista kärsivien hoitoon. Apukeinoksi suositellaan tyypillisesti matkaa trooppisen tai subtrooppisen ilmaston maahan, jossa kohdevalikoima tukee telesyndroomasta kärsivän itseparannustekniikkaa.

Makronuha (fotographilis substrictus)
Ensimmäisten ötökkähavaintoaltistusten myötä voi piilevä makronuhakin vaania kuvaajaa. Lääkkeeksi makronuhaan suositellaan useimmiten 50-105mm polttovälialueen makro-objektiivia, hieman riippuen taudin kohteen luonteesta ja halutusta näkökulmasta. Vakavampiin tapauksiin hoitokeinoksi suositellaan 150-200mm makro-objektiivia, apuaineena makrosalamajärjestelmä ja mikäli tällä hoitokeinolla ei saavuteta tuloksia, voi edessä olla pahimmillaan järjestelmänvaihto Canonin puoleen. Markkinoiden nykyvalikoimista Canonin 65mm MP-E on suurennussuhteeltaan kohtuullisen ylivoimainen, vaikka vaatiikin käyttäjältään paljon kokemusta ja harjoittelua parantumiseen tarvittavien tulosten saavuttamiseen. MP-E:n kanssa suositellaan luonnollisesti apuaineeksi ammattimaista makrosalamajärjestelmää.

Kuten telesyndroomassakin, saattaa makronuhaa potevan tehokas hoitaminen vaatia vierailua leppeämmän ilmanalan alueilla. Korvikehoitona on harvinaisemman talviajan makronuhan kanssa käytetty vaihtelevalla menestyksellä lumihiutalekuvausta.


Muita yleisiä valokuvaajien tauteja


Merkinvaihtovimma (fotographilis vicissitudo canikonis var. olympae)
Merkinvaihtovimmasta kärsivä tuntee pakonomaista tarvetta vaihtaa järjestelmänsä merkkiä, jolloin laajankin järjestelmän koonnut kuvaaja saattaa hankkiutua eroon omistamistaan kuvausvälineistä ja hankkia tilalle toisen valmistajan järjestelmän. Sairastunut kokee saavansa toiselta, vieraalta merkiltä jonkinlaisen parannuksen tilaansa, oli sen ilmenemisen painopiste sitten laajemmissa taikka etäisemmissä päämäärissä. Merkinvaihtovimmaa voi esiintyä usein muiden valokuvaajien yleisimpien tautien rinnalla, mutta tauti ei aina johda merkinvaihtoon. Mikäli ratkaisu löytyy potilaan oman merkin kalustovalikoimasta tai joltakin yleisimmältä rinnakkaislääkevalmistajalta, saattaa hieman hinnakkaampikin yksittäinen lääkitys tulla halvemmaksi kuin taudin parantumattomuudesta johtuva aiheuttama merkinvaihto.

Kohinakammo (fotographilis sonitus var. terror)
Kohinakammosta kärsivän mieli järkkyy, kun hänen tai pahimmillaan kenen tahansa kuvissa on näkyvää kohinaa. Tauti saattaa ilmentyä esimerkiksi valovoimahuuman yhteydessä, mutta on havaittu esiintyvän yhdessä myös merkinvaihtovimman ja jopa telesyndrooman kanssa. Hoidoksi riittää useimmiten uudemman rungon hankkiminen, mutta joissakin harvoissa tapauksissa kohinakammosta on selvitty sopivan siedätyshoidon myötä ilman uusia valokuvauksellisten lääkkeiden hankintoja. Kun kohinakammoa pyritään hoitamaan siedätyshoidolla, voi hoidolla olla haitallisia sivuvaikutuksia. Yksi näistä sivuvaikutuksista on kohinakiima, joka voi vaikeissa tapauksissa edetä jopa filmimädäksi saakka.

Kohinakiima (fotographilis sonitus var. affinis)
Kohinakiimaa poteva pyrkii joko ottamaan kuvien kohinan huomioon jo kuvausvaiheessa, käyttäen sitä tehokeinona tai sitten tietoisesti kieltämällä kohinan vaikutuksen kuviinsa. Kohinakiimainen kuvaaja voi jopa perustella kuvauksellisia päätöksiään kohinan laadulla, väittäen sitä "filmimäiseksi" tai vähintään "yksiväriseksi".  Joissakin tapauksissa potilas saattaa jopa lisätä kuviensa kohinaa alivalotuksella ja/tai jälkikäsittelyllä. Usein vanhempaan kuvauskalustoon rajoittunut kuvaaja tuottaa paljon mustavalkoiseksi pakotettua materiaalia, josta potilas voi pahimmillaan edetä taudin yhteen vaarallisimmista muodoista ja sairastua filmimätään.

Filmimätä (fotographilis sonitus var. celluloidis)
Filmimätä on kohina-aiheisten sairausten vakavin esiintymismuoto, jossa usein yhdistyy merkinvaihtovimma ja kohinakiima. Filmimätää sairastava perustelee kuvauskalustopäätöksiään usein dynamiikan laajentumisella, kuvaustuntuman paranemisella tai kaluston hankintahinnan alhaisuudella, mutta saattaa ymmärtämättään olla lähes peruuttamattomasti sairas. Kohinakiimassaan potilas usein syyllistyy kaikenlaisen ikääntyneen valokuvauskaluston hankkimiseen. Vakavissa tapauksissa kalustohankintoihin lukeutuu kameroita, jotka eivät edes mittaa valotusta ja jopa lasivitriinihankintoja on havaittu joissakin yhteyksissä. Mikäli potilas on valoryhmältään N-tyyppinen, ei merkinvaihtovimma ole kovinkaan yleistä johtuen optiikkayhteensopivuudesta nykyaikaisten digitaalihoitojärjestelmien ja vanhempien filmijärjestelmien välillä. Sama pätee myös S-valoryhmän edustajiin ja jossain määrin P-ryhmäläisiin.

Kaikkia filmimätätapauksia ei saada pysyvästi parannettua, vaan relapsitapauksia tavataan usein. Toisin kuin on aiemmin luultu, potilaan ikä ja harrastushistoria ei suoranaisesti indikoi hyvää tai huonoa prognoosia, vaan vaihtelu on suurta. Useissa viimeaikaisissa tapauksissa on ainoaksi toimivaksi hoidoksi muodostunut jatkuva lääkitys. Useimmiten lääkityksen tarve harvenee vuosien mittaan. Etenkin dynamiikkaperusteluja käyttävä potilasryhmä on kokenut merkittävää helpotusta F-ryhmän S5-tyypin runkohankinnasta. F-ryhmäratkaisu on havaittu tehokkaaksi lääkkeeksi eritoten aiemmin N-ryhmän kalustolla kuvaavien keskuudessa.




Päivitys 1.11.2010: II-osa nyt luettavissa: http://saulisarkka.blogspot.com/2010/11/valokuvausharrastajien-yleisimmat.html