maanantai 1. marraskuuta 2010

Valokuvausharrastajien yleisimmät taudit, osa II

Yllättävän suuren suosion (n. 2000 lukukertaa viikon sisällä) saavuttaneen ensimmäisen artikkelin myötä jatketaan samalla linjalla, lähinnä Digicamera.netin käyttäjien havaitsemien, muiden valokuvaajia vaivaavien tautien muodossa. Alla esitetyt ajatukset eivät siis ole omiani, vaan ovat minun muotoilemia/tulkitsemia, muiden kuvaajien esittämiä havaintoja. Alkuperäiset havainnot ovat luettavissa Digicamera.netin keskustelupalstalta (vaatii kirjautumisen). Kiitokset kuuluvat ainakin nimimerkeille Munt, elmar, swot, ja HannuS.



Stabilisaatiohäiriö (optofebris var. fotographilis parkinsonides)
Tärinävammanakin tunnettu optis-fysiologinen tila, jossa kuvaaja kokee kuvanlaadun parantamisen ainoaksi lääkkeeksi kuvaajasta johtuvan tähtäysvärähtelyn minimoinnin joko vakaimella varustetun optiikan tai jalustan hankinnan kautta. Kuvaajasta johtuvan liike-epäterävyyden ensihoidoksi on suositeltu vierailua Telefoton Gitzo-hyllyllä, mutta oireiden jatkuessa ei hoitokustannus aina jää muutamiin satasiin. Kuten muissakin optiikkakuumetapauksissa, hoito voi olla kallis. Vertaistukeakin on huhujen mukaan saatavilla ryhmässä, jossa tutkiskellaan teräviä lintupönöjä roimasti suurennettuna. Terävien lintupönöjen katsominen itsessään auttaa potilasta näkemään, että haluttujen lopputulosten saavuttaminen on kuin onkin mahdollista, mutta lopputuloksena syntyvä hankintakuume voi edelleen olla taloudellisesti vahingollinen.

Stabilisaatiohäiriöstä ei tiedetä kenenkään parantuneen pysyvästi ja pysyväisoireina onkin raportoitu foorumitrollismia ja jopa kognitiivis-dissonanttista antivalovoimahuumaa.


Kameralorvailu (fotographilis desidiosus)
Vaikka kuvaajalla olisi varustelutaso muihin tauteihin nähden kunnossa ja mikään käytännön este ei ole kuvaamisen tiellä, ei kuvia yksinkertaisesti synny. Tällainen "onko pakko jos ei taho" -lorvikatarimainen ajattelumalli pyrkii sienimäisesti pesiytymään tietyin väliajoin taudista potevan kuvaajan aivoihin. Tunnusmerkkeihin lukeutuu mm. lisääntynyt foorumipreesenssi ja joissakin tapauksissa myös foorumitrollismi. Pysyvää parannuskeinoa tälle epäsäännöllisesti ilmenevälle vaivalle ei ole, mutta erilaiset kuvaajaa motivoivat haasteet ja uudet kuvauskohteet voivat ainakin väliaikaisesti helpottaa oireita.


Kuvasokeudesta potevan esimerkkituotos.
Kuvasokeus (fotographilis caecus)
Tämä lumisokeuteenkin verrattu sairaus ilmenee kuvaajan katsoessa muiden ottamia valokuvia. Tautia esiintyy tyypillisesti horisontaalioireyhtymän yhteydessä. Kuvasokeutta poteva kuvaaja ei löydä muiden valokuvaajien kuvista minkäänlaista sisältöä samalla kun omista kuvista löytyy sisältöä kuvaajan omasta mielestä paljonkin (jota eivät taas muut näe, eli kuvasokeus voi olla bi- tai jopa multilateraalinen ilmiö).





Horisontaalisokeus (fotographilis caecus var. horisontalis)
Horisontaalisokealle vastenmielinen kuva
Pysty- ja vaakalinjojen keskinäiseen loogis-eksistentialistiseen harmoniaan pakkomielteisesti suhtautuvan kuvaajan voidaan yleensä todeta sairastavan horisontaalisokeutta. Horisontaalisokeus on eräs kuvasokeuden alalajeista, johon ei ole suoranaista parannusta. Vaiva voi ajan mittaan joko syntyä, pahentua, lieventyä tai kadota kokonaan.




Picalzheimer (fotographilis caecus var. resumptum)
Yhtenä vakavimmista kuvasokeuden muodoista picalzheimerin oireyhtymä ilmenee jokseenkin usein foorumitrollismin yhteydessä. Taudinkuvauksessa todetaan sairastuneen esittävän usein samoja kuvia ja lausahduksia toistuvasti, jopa saman päivän aikana, vailla minkäänlaista muistikuvaa ko. kuvien ja lausuntojen aiemmasta esittämisestä. Sairastunutta kehotetaan harvinaisen usein hakeutumaan hoitoon tai ainakin tarkistavan lääkityksensä laadun ja määrän. Ikärasismi ja siihen liittyvä kokemusarviohurmio ovat taudin helpoiten tunnistettavia oireita. Tyypillisessä tapauksessa sairastunut on liian kiireinen hakeakseen lääkitystä tai muuta apua ja pitkään jatkuessaan hänelle voidaan määrätä matkalippu rauhoittaville Banaanisaarille.


Tahdikkuusvajaus (fotographilis rectalis)
Keikkailevan kuvaajan käytösnormisto on suhteellisen yksinkertainen ja suoraviivainen. Mikäli normaaliälyinen valokuvaaja on jossakin tilanteessa epävarma hyväksytyistä rajoista ja toimintatavoista, kysyy tämä näitä normeja tilaajalta ja toimii annettujen raamien sisällä. Pitempään kuvanneen kuvaajan on todettu sairastuvan jossakin vaiheessa tahdikkuusvajaukseen, jonka oireina ovat tarpeeton kieppuminen yleisön edessä esitysten tai tärkeiden tapahtumien aikana, pilaten tunnelmaa. Välillä tahdikkuusvajaus ilmenee myöskin ryhmäkuvatilanteissa, jossa tärkein asia on pitää ryhmä sen pienen hetken ajan tyytyväisenä (eli tyytyväisen näköisenä), mutta kuvaajan turhasta viivyttelystä johtuen lopulliseen kuvaan tallentuu lähinnä väkipakkohymyjä ja kaavavirneitä. Nuorimpien kuvattavien kasvoille saattaa ilmestyä jopa otosmörökölli tai räpsyvenkoiluitkuparku.


Kiima-addiktio (fotographilis hornyaddict)
Alkuperäisen kirjoittajan mukaan "Kiima-addiktio oireilee noin kolme kertaa vuodessa, muuten pysyessä oireettomana. Taudinkantaja haaveilee tuoreista laatikoista ja nauttii niiden avaamisesta, nauttii tuoreesta muovinhajusta. Pitää kameraa kaulassa roikkumassa ja tykkää esitellä sitä muille."

Suoria tutkimustuloksia kiima-addiktion laukaisumekanismista ei ole, mutta muovin hajun vanhentuminen ja mahdollisesti vastaavan muovinhajun ilmestyminen muiden kuvaajien kaulalle saattaa erilaisten kateusmekanismien välityksellä olla vähintäänkin osatekijänä taudin muodostumiselle. Yhtenä ensihoitokeinona on mainittu tyhjän lompakon ohimohierontaa, yleensä siirtäen pahinta tautivaihetta hiukan kohti tulevia aikoja. Ensihoito onkin suositeltavaa etenkin parisuhteessa eläville kuvaajille, sillä varsinkin naispuolisten reaktio on lähes poikkeuksetta erityisen negatiivinen kaikenlaisiin kiima-addiktioihin. Viimeisenä keinona on puheterapia, jossa puhujana on nainen ja vastaanottajana potilas, vaikkakin ko. hoitomuotoa pidetään erittäin kivuliaana ja potilaalle suurta kärsimystä aiheuttavana prosessina.


Megapikselikateus (fotographilis pixelfallosum)
Pakkomielteinen vertailu oman ja kaverin kuvausvälineiden megapikseleiden määrissä. Sairastunut yksilö toistaa joskus jopa foorumitrollismina ilmentyvänä mantrana suuren megapikselimäärän olevan hengitykseen tai syömiseen verrattava asia. Taudinkantajan käsitys määrän ja laadun välillä on siinä määrin sumentunut, ettei tehokkaita täsmähoitoja tunneta. On tosin raportoitu lukuisia tapauksia parantuneista potilaista, mutta tyypillinen hoito on suuren megapikselimäärän omaava kamerarunko, joka ei yleensä kuitenkaan poista vaivaa kokonaan, vaan korkeintaan lieventää megapikselikateutta ja pahimmillaan syventää foorumitrollismin oireita.

Eri taudeista kärsivien vertaistukiryhmä kesällä 2009.


Jatkohoito ja uusien tautien kuvaukset
Uusia tauteja on tunnistettu ennätykselliseen tahtiin, joten valokuvauksen lääketieteellisten artikkeleiden joukkoon on odotettavissa vielä ainakin kolmas osa lähiaikoina. Tulevissa artikkeleissa tutkittaneen myös mahdollisia hoitomuotoja ja niiden henkilökohtaisia, parisuhdekohtaisia, perhekohtaisia ja kansantaloudellisia kokonaisvaikutuksia.

4 kommenttia:

  1. Hoitona näihin kaikkiin ongelmiin voisi ajatella, esim "Valokuvauksen perusteet" ja "Ulos luontoon" kirjojen lukemista.

    VastaaPoista
  2. Melko hyvä noihin tekno- pohjaisiin vaivoihin on http://www.kenrockwell.com/tech/notcamera.htm

    VastaaPoista
  3. Hehee hauska teksti, sieltä löyty ihan tuttuakin :P

    VastaaPoista
  4. Hahah, loistava! Tästä puuttuu yksi: krooninen valokuvakateus!

    VastaaPoista