Asiat etenevät...joskus paljonkin.

Pitkästä aikaa kuuluu minustakin jotain ulkomaailmaan tämän blogin muodossa. Paljon on lähes vuoden aikana muuttunut. Jotta ei mennä asioiden edelle ja että kansa saa jotain mitä voisi jopa kesän jäljiltä odottaa, tässä on perhonen rauhoittamaan itse kunkin mieltä.

Merkittävimmät muutokset koskevat perhetilannetta, nimittäin hain avioeroa jo ennen tätä edeltävää postausta, kesäkuussa 2010, muutin loppusyksystä omilleni ja ero astui voimaan 31.12.2010. Eroa hakiessani olin suunnitellut jättäväni parisuhdepuuhat sivurooliin, kunnes tapasin nykyisen avovaimoni, joka oli silloin vielä vasta työkaveri. Loppuvuoden aikana ystävyyssuhteesta kehittynyt parisuhde on muuttunut heinä-elokuun vaihteessa avoliitoksi, kun muutimme saman katon alle.

Parempi puoliskoni aloittaa nyt viimeisen vuoden ammattikorkean hoivissa ja tulevaisuus hirvittää: kaksi kohtuullisen sosiaalista insinööriä saman katon alla. Onneksi Piitusta tulee hieman pehmeämmän alan tekijä (hyvinvointiteknologia), mutta joka tapauksessa systemaattisen matemaattis-fysikaalinen lähestymistapa moniin asioihin näkyy jo nyt, eikä siitä ainakaan vielä ole ollut suuresti haittaa. Kumpikaan ei ole pohjimmiltaan teoreetikko, eli arkipäiväisistä haasteista selvitään maalaisjärjen avulla.

Samaten viimeisen vuoden aikana tuli muutettua kahdesti. Ensin pois aiemmasta residenssistä avioeron vuoksi ja sittemmin 59,5 neliömetrin lukaalista noin kolme kertaa sen kokoiseen taloon, noin kolmen tuhannen neliön tontille. Nyt on tilaa kaikille kutakuinkin sopivasti. Toki, rakennusoikeutta kun on vielä käyttämättä noin 500 neliömetriä, pitää jossakin vaiheessa saada aikaiseksi myös asialliset värkkäilytilat nykyisen muutaman kymmenen neliömetrin autotallin lisäksi. Pitäähän niitä yli kuusimetrisiäkin veneitä mahtua rakentelemaan.. ;)

Nuorisoa on talossa välillä 0...4 kappaletta. Omia kun on kaksi ja Piitullakin kaksi, on vauhtia ja vaaratilanteita luvassa ihan sopivasti, kun takapihalle yleensä kertyy omien lisäksi vielä puolenkymmentä naapuruston lasta kaupan päälle. Tällä 5...9v lapsityövoimapankilla olemme toki saaneet marjoja kerättyä ja risujakin siivottua sieltä ja täältä, mutta ei siitä sen enempää.

Allaolevassa kuvassa tilanne on jännä. Etualalla on selin nuorempi tyttäreni Nea, joka oppi pyöräilemään ilman apurattaita alkukesästä. Taustalla näkyy Piitu, joka opettaa Saaraa tekemään saman kuin Nea ja vasemmalla näkyy kolmipyörän päällä porukan juniori, Sami.

Wilma-sessen kaveriksi tuli vuodenvaihteella poikkeuksellisen pienikokoinen kultainennoutaja Nenna. Kaksikko pärjää kaksistaan erinomaisesti ja ovat toisensa parhaat kaverit. Nyt muuton jälkeen on takapihan perälle (vajaat 20 metriä talosta, eli tontin puolivälissä pituussuunnassa) saatu aikaiseksi 2,2 metriä korkea, 5 x 5 m kokoinen aitaus, jossa on jo sateen varalta koirille katos jossa pidellä sadetta. Seuraavien viikkojen aikana rakennetaan vielä sähkölämmitteinen koirankoppi, että voidaan ulkoilmaoleskelun maksimointi tehdä asiallisesti, altistamatta koiria millekään rääkkäykselle niin sään kuin turvallisuudenkaan puolesta. Harva elukka pääsee tuollaisen keskitysleirimittaisen aitauksen yli tai ali (tokihan sitä on kaivettu maan alle jonkun matkaa..) kiusaamaan meidän perheen parhaita ystäviä... ;)

Kuvassa Nenna, taustalla hieman Wilmaa..

Työrintamallakin menee asiat mukavasti eteenpäin. Marraskuussa 2010 hain kehitysinsinöörin paikkaa Raahen Rautaruukilta. Pitkän ja monivaiheisen haastattelu- ja testausprosessin jälkeen meni asiat kuin elokuvissa: tulin valituksi yli 60 hakijan joukosta. Ja töissä on riittänyt haasteita ja paljon uuttakin on tullut opittua. Toki, maailmantalouden ehkä turhankin jännittävät tulevaisuudennäkymät hieman huolettavat useita, mutta lähikuukaudet kertovat miten tulevaisuuden kanssa käy. Työpaikkana Ruukin Esikäsitellyt levytuotteet -osasto on tuotantoketjun viimeinen ja pisimmälle jalostava lenkki terästuotantoketjun häntäpäässä, jossa riittää kehitettävää melkoisen paljon. Nykypäivänä yritysten päätarkoitus on ain tuottaa hieman enemmän pikkuisen pienemmillä resursseilla, eli tehostamista kaikin keinoin harrastetaan joka suunnalla.

Valokuvauksen osalta on ollut hieman hiljaisempaa, vaikka kuvia on toki tullut otettua tuhansia viimeisimmän blogipostauksen jälkeen. On ollut kaikenlaista tapahtumaa ja juhlanpoikasta, kesän myötä ylioppilaita ja vaikka ja mitä. Mutta todella vähän, kun ei tahdo tuota aikaa olla moiseen puuhasteluun tätänykyä olla oikein missään välissä. Jos aikaa joskus on, ei aina riitä energiaa kunnon laajamittaiseen fotofiilistelyyn. Kuvaaminen on siten keskittynyt lähinnä dokumentointiin ja pienen piirin fiilistelyyn. Kenties, kun saan aikaiseksi parinsadan neliömetrin hallitilat voidaan osa tuosta tilasta pyhittää ns. taidetilaksi, eli sinne roudataan soittopelit (juu, koskettimia olen hiplannut jo reilun neljännesvuosisadan vaihtelevalla menestyksellä) ja kuvausvehkeet kaikkien rakenteluvermeiden lisäksi. Sitten voinee kaikenlainen sisäkuvausmeininkikin onnistua hieman vähemmällä säätämisellä. Tällä hetkellä sisäkuvaukset ovat keskittyneet uuden talon sisäkuviin, kun tutut ovat halunneet nähdä miltä meillä näyttää. No, tässä meidän talonvahusten makkari, joka on kooltaan noin 26 neliömetriä. Kuvassa näkyy siitä reilu puolikas, kun toisella puolella on musiikkivehkeitä ja nykyisellään myös pari isoa ja mukavaa nojatuolia, ikään kuin aikuisten olohuoneen muodossa.

Suunta on eteenpäin ja ylöspäin. Postauksestakin tuntui tulevan luvattoman pitkä ja melkeinpä päiväkirjamainen, mutta mikäli jaksoit lukea tänne saakka, niin kiitos mielenkiinnosta. Tulevaisuudessa on tarkoitus edelleen keskittyä samoihin ydinasioihin kuin ennenkin. Eri aika, eri paikka ja eri tilanteet, mutta sama mies ja sama pää; kesät, talvet.

Valokuvausharrastajien yleisimmät taudit, osa II

Yllättävän suuren suosion (n. 2000 lukukertaa viikon sisällä) saavuttaneen ensimmäisen artikkelin myötä jatketaan samalla linjalla, lähinnä Digicamera.netin käyttäjien havaitsemien, muiden valokuvaajia vaivaavien tautien muodossa. Alla esitetyt ajatukset eivät siis ole omiani, vaan ovat minun muotoilemia/tulkitsemia, muiden kuvaajien esittämiä havaintoja. Alkuperäiset havainnot ovat luettavissa Digicamera.netin keskustelupalstalta (vaatii kirjautumisen). Kiitokset kuuluvat ainakin nimimerkeille Munt, elmar, swot, ja HannuS.



Stabilisaatiohäiriö (optofebris var. fotographilis parkinsonides)
Tärinävammanakin tunnettu optis-fysiologinen tila, jossa kuvaaja kokee kuvanlaadun parantamisen ainoaksi lääkkeeksi kuvaajasta johtuvan tähtäysvärähtelyn minimoinnin joko vakaimella varustetun optiikan tai jalustan hankinnan kautta. Kuvaajasta johtuvan liike-epäterävyyden ensihoidoksi on suositeltu vierailua Telefoton Gitzo-hyllyllä, mutta oireiden jatkuessa ei hoitokustannus aina jää muutamiin satasiin. Kuten muissakin optiikkakuumetapauksissa, hoito voi olla kallis. Vertaistukeakin on huhujen mukaan saatavilla ryhmässä, jossa tutkiskellaan teräviä lintupönöjä roimasti suurennettuna. Terävien lintupönöjen katsominen itsessään auttaa potilasta näkemään, että haluttujen lopputulosten saavuttaminen on kuin onkin mahdollista, mutta lopputuloksena syntyvä hankintakuume voi edelleen olla taloudellisesti vahingollinen.

Stabilisaatiohäiriöstä ei tiedetä kenenkään parantuneen pysyvästi ja pysyväisoireina onkin raportoitu foorumitrollismia ja jopa kognitiivis-dissonanttista antivalovoimahuumaa.


Kameralorvailu (fotographilis desidiosus)
Vaikka kuvaajalla olisi varustelutaso muihin tauteihin nähden kunnossa ja mikään käytännön este ei ole kuvaamisen tiellä, ei kuvia yksinkertaisesti synny. Tällainen "onko pakko jos ei taho" -lorvikatarimainen ajattelumalli pyrkii sienimäisesti pesiytymään tietyin väliajoin taudista potevan kuvaajan aivoihin. Tunnusmerkkeihin lukeutuu mm. lisääntynyt foorumipreesenssi ja joissakin tapauksissa myös foorumitrollismi. Pysyvää parannuskeinoa tälle epäsäännöllisesti ilmenevälle vaivalle ei ole, mutta erilaiset kuvaajaa motivoivat haasteet ja uudet kuvauskohteet voivat ainakin väliaikaisesti helpottaa oireita.

Kuvasokeudesta potevan esimerkkituotos.

Kuvasokeus (fotographilis caecus)
Tämä lumisokeuteenkin verrattu sairaus ilmenee kuvaajan katsoessa muiden ottamia valokuvia. Tautia esiintyy tyypillisesti horisontaalioireyhtymän yhteydessä. Kuvasokeutta poteva kuvaaja ei löydä muiden valokuvaajien kuvista minkäänlaista sisältöä samalla kun omista kuvista löytyy sisältöä kuvaajan omasta mielestä paljonkin (jota eivät taas muut näe, eli kuvasokeus voi olla bi- tai jopa multilateraalinen ilmiö).





Horisontaalisokeus (fotographilis caecus var. horisontalis)

Horisontaalisokealle vastenmielinen kuva

Pysty- ja vaakalinjojen keskinäiseen loogis-eksistentialistiseen harmoniaan pakkomielteisesti suhtautuvan kuvaajan voidaan yleensä todeta sairastavan horisontaalisokeutta. Horisontaalisokeus on eräs kuvasokeuden alalajeista, johon ei ole suoranaista parannusta. Vaiva voi ajan mittaan joko syntyä, pahentua, lieventyä tai kadota kokonaan.




Picalzheimer (fotographilis caecus var. resumptum)
Yhtenä vakavimmista kuvasokeuden muodoista picalzheimerin oireyhtymä ilmenee jokseenkin usein foorumitrollismin yhteydessä. Taudinkuvauksessa todetaan sairastuneen esittävän usein samoja kuvia ja lausahduksia toistuvasti, jopa saman päivän aikana, vailla minkäänlaista muistikuvaa ko. kuvien ja lausuntojen aiemmasta esittämisestä. Sairastunutta kehotetaan harvinaisen usein hakeutumaan hoitoon tai ainakin tarkistavan lääkityksensä laadun ja määrän. Ikärasismi ja siihen liittyvä kokemusarviohurmio ovat taudin helpoiten tunnistettavia oireita. Tyypillisessä tapauksessa sairastunut on liian kiireinen hakeakseen lääkitystä tai muuta apua ja pitkään jatkuessaan hänelle voidaan määrätä matkalippu rauhoittaville Banaanisaarille.


Tahdikkuusvajaus (fotographilis rectalis)
Keikkailevan kuvaajan käytösnormisto on suhteellisen yksinkertainen ja suoraviivainen. Mikäli normaaliälyinen valokuvaaja on jossakin tilanteessa epävarma hyväksytyistä rajoista ja toimintatavoista, kysyy tämä näitä normeja tilaajalta ja toimii annettujen raamien sisällä. Pitempään kuvanneen kuvaajan on todettu sairastuvan jossakin vaiheessa tahdikkuusvajaukseen, jonka oireina ovat tarpeeton kieppuminen yleisön edessä esitysten tai tärkeiden tapahtumien aikana, pilaten tunnelmaa. Välillä tahdikkuusvajaus ilmenee myöskin ryhmäkuvatilanteissa, jossa tärkein asia on pitää ryhmä sen pienen hetken ajan tyytyväisenä (eli tyytyväisen näköisenä), mutta kuvaajan turhasta viivyttelystä johtuen lopulliseen kuvaan tallentuu lähinnä väkipakkohymyjä ja kaavavirneitä. Nuorimpien kuvattavien kasvoille saattaa ilmestyä jopa otosmörökölli tai räpsyvenkoiluitkuparku.


Kiima-addiktio (fotographilis hornyaddict)
Alkuperäisen kirjoittajan mukaan "Kiima-addiktio oireilee noin kolme kertaa vuodessa, muuten pysyessä oireettomana. Taudinkantaja haaveilee tuoreista laatikoista ja nauttii niiden avaamisesta, nauttii tuoreesta muovinhajusta. Pitää kameraa kaulassa roikkumassa ja tykkää esitellä sitä muille."

Suoria tutkimustuloksia kiima-addiktion laukaisumekanismista ei ole, mutta muovin hajun vanhentuminen ja mahdollisesti vastaavan muovinhajun ilmestyminen muiden kuvaajien kaulalle saattaa erilaisten kateusmekanismien välityksellä olla vähintäänkin osatekijänä taudin muodostumiselle. Yhtenä ensihoitokeinona on mainittu tyhjän lompakon ohimohierontaa, yleensä siirtäen pahinta tautivaihetta hiukan kohti tulevia aikoja. Ensihoito onkin suositeltavaa etenkin parisuhteessa eläville kuvaajille, sillä varsinkin naispuolisten reaktio on lähes poikkeuksetta erityisen negatiivinen kaikenlaisiin kiima-addiktioihin. Viimeisenä keinona on puheterapia, jossa puhujana on nainen ja vastaanottajana potilas, vaikkakin ko. hoitomuotoa pidetään erittäin kivuliaana ja potilaalle suurta kärsimystä aiheuttavana prosessina.


Megapikselikateus (fotographilis pixelfallosum)
Pakkomielteinen vertailu oman ja kaverin kuvausvälineiden megapikseleiden määrissä. Sairastunut yksilö toistaa joskus jopa foorumitrollismina ilmentyvänä mantrana suuren megapikselimäärän olevan hengitykseen tai syömiseen verrattava asia. Taudinkantajan käsitys määrän ja laadun välillä on siinä määrin sumentunut, ettei tehokkaita täsmähoitoja tunneta. On tosin raportoitu lukuisia tapauksia parantuneista potilaista, mutta tyypillinen hoito on suuren megapikselimäärän omaava kamerarunko, joka ei yleensä kuitenkaan poista vaivaa kokonaan, vaan korkeintaan lieventää megapikselikateutta ja pahimmillaan syventää foorumitrollismin oireita.

Eri taudeista kärsivien vertaistukiryhmä kesällä 2009.

Jatkohoito ja uusien tautien kuvaukset
Uusia tauteja on tunnistettu ennätykselliseen tahtiin, joten valokuvauksen lääketieteellisten artikkeleiden joukkoon on odotettavissa vielä ainakin kolmas osa lähiaikoina. Tulevissa artikkeleissa tutkittaneen myös mahdollisia hoitomuotoja ja niiden henkilökohtaisia, parisuhdekohtaisia, perhekohtaisia ja kansantaloudellisia kokonaisvaikutuksia.

Perheenlisäys: Wilma

Pitkästä aikaa aihe, jossa ei käsitellä valokuvausta. Oikeastaan aihe on jo pari kuukautta vanha, mutta kiireiden ja muiden syiden vuoksi tämäkin päivitys on jäänyt tekemättä. Tässä se kuitenkin on: uusin ja karvaisin perheenjäsenemme, Wilma.

Wilma on kotoisin Pietarista, josta se adoptoitiin 23.8.2010. Rotutaustasta ei ole pilkuntarkkaa tietoa, mutta ulkonäön suhteen Wilmassa on vähän kaikenlaista: väritys jonkinlaista saksanpaimenkoiraa, ruumiinrakenteessa kenties ripaus vinttikoirantapaista ja kaikkea siltä väliltä. Koira on kuitenkin terve ja luonteeltaan "Velmu" on kiltti, leikkisä ja utelias. Tulokas pärjäilee myös Siljan ja Nean kanssa mainiosti, eikä muidenkaan lasten tai aikuisten kanssa ole ongelmia. Wilma on uusia tuttavuuksia kohtaan aluksi toki hieman arka ja varautunut, mutta tutustumisen myötä ollaan pian kavereita kaikkien kanssa.

Remu

Lähialueelta löytyy aidattu ulkoilutus- ja koulutusalue, jossa käyn koiran kanssa 3-5 kertaa viikossa. Wilma nauttii leikkimisestä koirakavereiden kanssa samalla kun omistajat ottavat rennosti. Viimeksi paikalla oli kourallinen vanhoja tuttuja: Remu, Kelmi, Tyyne ja Aaretti.

Irlanninsusikoira-Remu on perusluonteeltaan erittäin rauhallinen kaveri, joka ei pienempien koirien pelleilyistä liikoja piittaa. Tämä ei onneksi tarkoita sitä, että Remu olisi vakava kuin koomapotilas, sillä herra kyllä tarpeen vaatiessa osaa myös ottaa rennosti ja leikkiä siinä missä pienemmätkin sesset. Miehenkokoinen (säkäkorkeus about metri ja elopainoa noin 80 kg) koira on melko jännä näky, kun se liikkuu kuin koiranpentu.

Tyyne

Tyyne oli hieman tuoreempi tuttavuus. Lappalaislähtöinen paimenkoiraemäntä kulkee niin pienempien kuin myös isompien kavereiden vauhdissa vaivattomasti, vaikka suupielestä välillä roikkuisikin tippa mähmää. Kyllähän se kuola paremmissakin piireissä välillä valuu.. ;) -- Tyyne sopii luonteeltaan porukkaan hyvin ja tulee nätisti toimeen kaikkien kanssa.

Aaretti

Aaretti on sekarotuinen, terrierimäinen tehopakkaus. Mikäli en aivan väärin muista, ikää on kaverille kertynyt noin puoli vuotta ja vauhtia on välillä kahdenkin koiran edestä. Arska ja Wilma kisaavat ja painivat joka kerta kun toisiaan näkevät, ilman mitään ongelmia. Jahtaajan ja jahdattavan roolit vaihtuvat tiheään.


Aaretin kanssa asuu Kelmi ja tämä tapaus on ikäänkuin porukan äitikoira (oikeammin ehkä isikoira), joka ilmoittaa haukkumalla mikäli meno meinaa yltyä liian mahdottomaksi. Tosin, välillä Kelmillä itselläänkin on vauhtia vaikka naapureille jakaa, mutta ei saa keskittyä liikaa sivuseikkoihin..

Kelmillä vauhti päällä

Wilma tutustuu Remuun.

Arskan kanssa leikitään tosissaan.

Ja taas mennään.

Valokuvausharrastajien yleisimmät taudit

Optiikkakuumeen (optofebris acuta) eri ilmenemismuodot
Optiikkakuume on aika-ajoin ilmenevä tauti, jota potee todennäköisesti merkittävä osa mm. digicamera.netin väestä, vähintäänkin osan vuodesta. Yksi tyypillisimpiä ajankohtia tähän optiikkakuumeeseen on pimenevä syksy, jolloin tauti saa ilmenemismuodokseen valovoimahuuman (ks. alla). Keväisin, kun valon määrä lisääntyy ja etenkin erilaisten luontokappaleiden esiintymistiheyden kasvaessa saattaa telesyndrooma tai makronuha yllättää kokeneemmankin kuvaajan.

Valovoimahuuma (fotographilis luminensis)

Valovoimahuuma aiheutuu valon vähyydestä johtuvista kuvaustilanteiden esittämistä haasteista. Silloin haetaan hankinnoilla lisää valovoimaa tai hankitaan uudempi, paremmin suurilla herkkyyksillä pärjäävä runko. Kun valovoimahuumasta kärsivän tila on ehtinyt etenemään hoitamattomissa tapauksissa toisen asteen tasolle, ei optiikan päivittäminen yksinkertaisesti riitä. Lääkityksenä tehokkaaksi on optiikkahankinnan lisäksi havaittu vähemmän kohinaa tuottavalla kennolla varustettu kamerarunko. Mikäli tauti on ehtinyt olla tunnistamattomana, kroonisena vaivana jo pitemmän aikaa, saattaa kamerarunko olla jo valmiiksi parasta mitä rahalla saa. Vakavimmissa tapauksissa on siksikin ilmennyt jopa merkinvaihtovimmaa (ks. alempana). Ensiavuksi tarjotaan useimmiten yhden tai useamman lisäsalaman hankintaa. 

Telesyndrooma (fotographilis recedentia)

Vaikka kuvaaja olisi aiempina vuosina elänyt tervettä, hillittyä ja kunniallista, korkeintaan kahden optiikan elämää, voi kevään tullen syntyä ylitsepääsemätön himo hankkia suuremmalla polttovälillä ilmenevästä telesyndroomasta johtuen yli 300 millimetriin yltävä supertele. Hoidoksi riittää useimmiten keskihintainen kuluttajaluokan telezoomi, mutta vakavissa tapauksissa voi ainoa hoitokeino olla pienen henkilöauton hintainen ammattilaisobjektiivi. Parantumattomaksi addiktioksi tapaus voitaneen luokitella silloin, kun se yhdistyy jäljempänä mainittuun valovoimahuumaan. Silloin mikään kuvaajan omaisuudesta ei ole turvassa, vaan kaikki rahanarvoinen realisoidaan ja sillä rahoitetaan taudin lääkitys. Joissakin tapauksissa kuvaaja ei itse kykene tunnistamaan ongelmaansa, joten lähimmäisiltä vaaditaan kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Ammattitason optiikka säilyttää jälleenmyyntiarvonsa suhteellisen hyvin, joten taudin mahdollisesti laannuttua on valtaosa taloudellisesta menetyksestä palautettavissa.

Taudin hoidon aikana ei Suomessa välttämättä päästä tyydyttäviin tuloksiin, sillä luontaisten kohteiden valikoima ei aina sovellu kaikkien taudista kärsivien hoitoon. Apukeinoksi suositellaan tyypillisesti matkaa trooppisen tai subtrooppisen ilmaston maahan, jossa kohdevalikoima tukee telesyndroomasta kärsivän itseparannustekniikkaa.

Makronuha (fotographilis substrictus)
Ensimmäisten ötökkähavaintoaltistusten myötä voi piilevä makronuhakin vaania kuvaajaa. Lääkkeeksi makronuhaan suositellaan useimmiten 50-105mm polttovälialueen makro-objektiivia, hieman riippuen taudin kohteen luonteesta ja halutusta näkökulmasta. Vakavampiin tapauksiin hoitokeinoksi suositellaan 150-200mm makro-objektiivia, apuaineena makrosalamajärjestelmä ja mikäli tällä hoitokeinolla ei saavuteta tuloksia, voi edessä olla pahimmillaan järjestelmänvaihto Canonin puoleen. Markkinoiden nykyvalikoimista Canonin 65mm MP-E on suurennussuhteeltaan kohtuullisen ylivoimainen, vaikka vaatiikin käyttäjältään paljon kokemusta ja harjoittelua parantumiseen tarvittavien tulosten saavuttamiseen. MP-E:n kanssa suositellaan luonnollisesti apuaineeksi ammattimaista makrosalamajärjestelmää.

Kuten telesyndroomassakin, saattaa makronuhaa potevan tehokas hoitaminen vaatia vierailua leppeämmän ilmanalan alueilla. Korvikehoitona on harvinaisemman talviajan makronuhan kanssa käytetty vaihtelevalla menestyksellä lumihiutalekuvausta.


Muita yleisiä valokuvaajien tauteja


Merkinvaihtovimma (fotographilis vicissitudo canikonis var. olympae)
Merkinvaihtovimmasta kärsivä tuntee pakonomaista tarvetta vaihtaa järjestelmänsä merkkiä, jolloin laajankin järjestelmän koonnut kuvaaja saattaa hankkiutua eroon omistamistaan kuvausvälineistä ja hankkia tilalle toisen valmistajan järjestelmän. Sairastunut kokee saavansa toiselta, vieraalta merkiltä jonkinlaisen parannuksen tilaansa, oli sen ilmenemisen painopiste sitten laajemmissa taikka etäisemmissä päämäärissä. Merkinvaihtovimmaa voi esiintyä usein muiden valokuvaajien yleisimpien tautien rinnalla, mutta tauti ei aina johda merkinvaihtoon. Mikäli ratkaisu löytyy potilaan oman merkin kalustovalikoimasta tai joltakin yleisimmältä rinnakkaislääkevalmistajalta, saattaa hieman hinnakkaampikin yksittäinen lääkitys tulla halvemmaksi kuin taudin parantumattomuudesta johtuva aiheuttama merkinvaihto.

Kohinakammo (fotographilis sonitus var. terror)
Kohinakammosta kärsivän mieli järkkyy, kun hänen tai pahimmillaan kenen tahansa kuvissa on näkyvää kohinaa. Tauti saattaa ilmentyä esimerkiksi valovoimahuuman yhteydessä, mutta on havaittu esiintyvän yhdessä myös merkinvaihtovimman ja jopa telesyndrooman kanssa. Hoidoksi riittää useimmiten uudemman rungon hankkiminen, mutta joissakin harvoissa tapauksissa kohinakammosta on selvitty sopivan siedätyshoidon myötä ilman uusia valokuvauksellisten lääkkeiden hankintoja. Kun kohinakammoa pyritään hoitamaan siedätyshoidolla, voi hoidolla olla haitallisia sivuvaikutuksia. Yksi näistä sivuvaikutuksista on kohinakiima, joka voi vaikeissa tapauksissa edetä jopa filmimädäksi saakka.

Kohinakiima (fotographilis sonitus var. affinis)
Kohinakiimaa poteva pyrkii joko ottamaan kuvien kohinan huomioon jo kuvausvaiheessa, käyttäen sitä tehokeinona tai sitten tietoisesti kieltämällä kohinan vaikutuksen kuviinsa. Kohinakiimainen kuvaaja voi jopa perustella kuvauksellisia päätöksiään kohinan laadulla, väittäen sitä "filmimäiseksi" tai vähintään "yksiväriseksi".  Joissakin tapauksissa potilas saattaa jopa lisätä kuviensa kohinaa alivalotuksella ja/tai jälkikäsittelyllä. Usein vanhempaan kuvauskalustoon rajoittunut kuvaaja tuottaa paljon mustavalkoiseksi pakotettua materiaalia, josta potilas voi pahimmillaan edetä taudin yhteen vaarallisimmista muodoista ja sairastua filmimätään.

Filmimätä (fotographilis sonitus var. celluloidis)
Filmimätä on kohina-aiheisten sairausten vakavin esiintymismuoto, jossa usein yhdistyy merkinvaihtovimma ja kohinakiima. Filmimätää sairastava perustelee kuvauskalustopäätöksiään usein dynamiikan laajentumisella, kuvaustuntuman paranemisella tai kaluston hankintahinnan alhaisuudella, mutta saattaa ymmärtämättään olla lähes peruuttamattomasti sairas. Kohinakiimassaan potilas usein syyllistyy kaikenlaisen ikääntyneen valokuvauskaluston hankkimiseen. Vakavissa tapauksissa kalustohankintoihin lukeutuu kameroita, jotka eivät edes mittaa valotusta ja jopa lasivitriinihankintoja on havaittu joissakin yhteyksissä. Mikäli potilas on valoryhmältään N-tyyppinen, ei merkinvaihtovimma ole kovinkaan yleistä johtuen optiikkayhteensopivuudesta nykyaikaisten digitaalihoitojärjestelmien ja vanhempien filmijärjestelmien välillä. Sama pätee myös S-valoryhmän edustajiin ja jossain määrin P-ryhmäläisiin.

Kaikkia filmimätätapauksia ei saada pysyvästi parannettua, vaan relapsitapauksia tavataan usein. Toisin kuin on aiemmin luultu, potilaan ikä ja harrastushistoria ei suoranaisesti indikoi hyvää tai huonoa prognoosia, vaan vaihtelu on suurta. Useissa viimeaikaisissa tapauksissa on ainoaksi toimivaksi hoidoksi muodostunut jatkuva lääkitys. Useimmiten lääkityksen tarve harvenee vuosien mittaan. Etenkin dynamiikkaperusteluja käyttävä potilasryhmä on kokenut merkittävää helpotusta F-ryhmän S5-tyypin runkohankinnasta. F-ryhmäratkaisu on havaittu tehokkaaksi lääkkeeksi eritoten aiemmin N-ryhmän kalustolla kuvaavien keskuudessa.




Päivitys 1.11.2010: II-osa nyt luettavissa: http://saulisarkka.blogspot.com/2010/11/valokuvausharrastajien-yleisimmat.html

Vähiin se käy ennen kuin loppuu

Kyllä, opinnäytetyö alkaa olemaan valmis. Aiheen pyörätuolin nostoistuin on jo saanut alan ammattilaisten testausta osakseen mm. fysioterapeutin toimesta. Palaute oli jokaiselta testaajalta vahvasti plusmerkkistä. Alustava päätöskin on tehty jatkon kannalta: kyllä, tuotekehitystä on aiheellista jatkaa. Kunhan perusbyrokratiat ja projektin ylösajo saadaan aikaiseksi, riittänee tämän vermeen kehittämisessä minulle töitä melko pitkäksi ajaksi eteenpäin...olettaen, että kampe tosiaan saadaan vietyä jatkokehitykseen saakka. Toivotaan parasta.

Viimeisimmästä versiosta ei ole kuvia (erona pehmustettu istuinlevy mekaniikan päällä ja pienet jatkovarret eturenkaiden ripustuksissa), mutta tässä kuitenkin yksi räpsy mistä selviää istuimen asema ala- ja yläasennossa.

Kyllähän tässä meinaa hieman kiire tulla, kun tulevan viikon torstaihin (10.6.) mennessä pitää
- tehdä käyttäjäraporteista yhteenveto + analyysi
- palauttaa viimeisin versio työstä sekä ohjaajalle, että kielentarkastajalle
- tehdä tarvittavat korjaukset
- palauttaa uusi versio ja saada siitä hyväksyntä
- suorittaa kypsyysnäyte hyväksytysti
- tehdä tutkintohakemus

No, eipähän ole liikaa vapaa-aikaa ensi viikolla. Arvioin tällä hetkellä, että minulla on noin 50 % mahdollisuudet saavuttaa tavoite. Muutoin valmistuminen siirtyy syksyyn, mutta se on lähinnä byrokraattinen seikka. Papereihin tulee muuten kaikki samat merkinnät, mutta yksi päivämäärä on elokuulla, eikä kesäkuulla.

Makroharjoitukset jatkuu...

Makroilu on vaikeaa. Ainakin tämmöiselle aloittelijalle. Muurahaisetkin ovat niin penteleen pieniä, että...prkl.

No, pitää sitä kuitenkin yrittää. Näitä kavereita kun löytyy lähimetsästä vähällä vaivalla, niin sen puoleen sopivat makroharjoittelun kohteeksi hienosti. Aiemmista sähellyksistä "viisastuneena" pistin hieman salamavalaistusta avuksi ja rakentelin depronista DealExtremen halpissalaman ympärille minikokoisen softboksin. Salaman kaverina on saman firman orjakenno ja kokonaisuudelle ei tullut hintaa toimituksineen kuin noin kympin verran. Eli halapaa ku keskihintainen saippua.

Murkku kun on sen verran pieni, että putkea ja loittoa joutuu olemaan sopivasti. Tämän postauksen kuvat on napsittu Tamron SP 90mm 1:2.5 Adaptall 2-makroputkella, joka sellaisenaan pääsee suurennossuhteeseen 1:2. Sen taakse veivasin kokonaiset 68 millimetriä loittoa, jolloin työskentelyetäisyys pienentyi noin viiteen senttimetriin ja suurennossuhde kasvaa yli 1:1-suhteeseen.

Näistä kokemuksista viisastuneena on ajatuksena kehitellä jonkinlainen "ötökkästudio", kunhan saan opinnäytetyön purkkiin ja rahatilanteen stabiloitua päivätyön muodossa. Noita BY-18-halpasalamoita + orjakennoja löytyy hyllystä useampi kappale (kun kolmen kipaleen setissä ostettuna DX:n hinnat laskevat entisestään, kunhan muistaa painaa ostoskorissa "Enable BULKRATE prices"). Joskohan sitä ehtisi virittelemään hommat kuntoon jo lähiviikkoina.

The end is near ja makrotarinaa.

Niin, loppu on lähellä. Kai.

Koulun loppu, siis. Reipas viikko vielä aikaa Wappuun (ja mikäli tuhkatilanne ei estä lentämistä, lähtö Riikaan pariksi päiväksi), jäljellä enää pari hassua tenttiä, parin harkkatyön viimeistelyt ja palautukset, jonka jälkeen voikin keskittyä täysillä opinnäytetyöhön.

Opinnäytetyön tavoitteena on kehittää tekninen ratkaisu helpottamaan hoitohenkilökunnan/omaishoitajien/ym. potilaiden käsittelyä silloin, kun potilas pitää saada ylös tuolista ja esim. sängylle. Ongelmana nostohommassa on päällimmäisenä se, ettei nostoa pääse tekemään suoralla selällä, joten tähän ensimmäisen vaiheen ongelmaan keskitytään nyt opinnäytetyön osalta. Mikäli ensimmäinen prototyyppi osoittautuu käyttäjäkokemusten puolesta kehityskelpoiseksi, se ja jatkokehitetään tuotteistetaan, jolloin töitä riittääkin tällä saralla hieman pitemmäksi aikaa.

Optiikkapuolellakin on tapahtunut pieniä kehityksen tipuaskeleita. Pitemmän telezoomin virkaan astui hiljattain Sigma 80-400mm 1:4.5-5.6 EX OS ja makrotarpeiden lisäavuksi (Micro-Nikkor 55mm 1:3.5 -manuaaliwanhuksen kaveriksi) tuli toinen seniorilasi: Tamron SP 90mm 1:2.5 Adaptall 2, kera 1:1-loiton. Lähiviikkoina on tarkoitus vertailla Micro-Nikkorin ja Tamronin suorituskykyä keskenään luomuna, loitoilla, jatkeella ja niiden yhdistelmällä. Jokohan sitä muutaman viikon päästä löytyisi muitakin ötököitä ulkoa kuin leppiksiä ja murkkuja...

Micro-Nikkor yltää luonnostaan 1:2 -suurennokseen ja 2x-telejatkeella mennään 1:1 -suurennossuhteeseen. joka on nähtävissä viereisestä kuvasta (Fujin kennon halkaisija on 23 mm).


Tamronin ominaisuudet ovat samankaltaiset, mutta mukana tullut loitto, jolla päästään 1:1-suurennokseen, on jokseenkin työläs käyttää, kun se on Adaptall 2 -sovituksella, eli joudun nappaamaan ensin sovitteen pois obiskan perästä, laittamaan loiton tilalle ja liittämään sovitteen loiton perään ennen kuin saan sen taas kameraan. Ajatus on hyödyntää Nikon-yhteensopivia loittoja, kunhan ehtivät maailmalta saapua. Tamronilla kokeilin nopeasti pientä räpsintää muurahaispesästä, eikä sielläkään pikaiset testitulokset aiheuttaneet ainakaan kovin suurta masennusta. S5:n nenällä oli loitonnettu Tamron ja 2x-jatke, eli parhaimmillaan on mahdollista saavuttaa 2:1-suurennos, mutta ihan siellä saakka ei vielä pelattu.

Hyllyt tyhjenevät.

Hiljattain on tullut sekä hankittua vaihteeksi lisää manuaalikalustoa ja toisaalta on tullut huomattua, että merkittävä osa ko. kalustosta joutaa kiertoon. Omassa käytössä riittää x määrä erilaisia putkia, erilaisilla polttoväleillä ja loput sietää pistää eteenpäin. Piiiitkän tauon jälkeen nakkasin kaiken huuto.netin syövereihin ilman hintavarausta, josko jolta kulta löytyisi parempi koti putkille kuin allekirjoittaneen vitriinistä.

Toivotaan parasta. Vielä on testaamatta Vivitarin 28mm 1:2.8 kauniskuntoinen laajakulma. On se kyllä nätti..

Tällähän saa nimittäin aikaiseksi myös mm. "taidekuvia", mukavan läheltä (harmi, kun en omista kiiltävää peltiä tai muovia, kun tuo peiliheijastus tuottaa ruman tuplaheijastuman..):

Sun 28mm 1:2.5 Wide-Auto v. Sigma Mini-Wide 28mm 1:2.8 I

Filmiajan manuaalilaajakulmat pikatestissä.

Sigma Mini-Wide 28mm 1:2.8 I
Tämän lasin uudempaa II-versiota on tullut käytettyä aiemmin ja se on todettu erittäin teräväksi lasiksi, jonka bokeh on pehmeä ja värimaailma miellyttävä. Lasin ensimmäinen versio on tällä kertaa testissä, joten saa nähdä miten se pärjää. Odotukset ovat joka tapauksessa korkealla Sigman suhteen.

Sun Wide-Auto 28mm 1:2.5
Vähemmän tuttu merkki digiharrastajille. Sun-brändin alla on valmistettu aikoinaan useita objektiiveja, huhujen mukaan enemmän kuin yhden optiikkavalmistajan toimesta. Laadun osalta on erittäin vaikea arvioida lopputuloksia, mutta pääsääntöisesti tämän polttovälin objektiivien kohdalla saavutetaan vähintäänkin hyvä kuvanlaatu himmennettäessä täydeltä aukolta noin 2-3 aukkoa pimeämpään suuntaan. Tässä tapauksessa odotetaan kuvanlaadun saavuttavan hyvä taso aukoilla f/5.6-f/8.

Maisematesti


Takapihalta valitsin köyhän näkymän, josta analysoidaan paria kuva-aluetta tarkemmin. Tutkitaan siis keskialueen piirtoa sekä reuna-alueen piirtoa sopivalla suurennuksella. Sää oli pilvinen ja lumisadettakin riitti kotitarpeiksi, joten kontrastin puute on melkoinen. Auringon puuttuessa ei vastavalotestiä voitu suorittaa, mutta sen voinee tutkia toisella kertaa.


Talvimaisemat

Täydellä aukolla:

Yläreunan läheltä otettu kroppi paljastaa Sigman perusluonteen, joka ei ole millään tavalla epätyypillinen. Täydellä aukolla (f/2.8) piirto on selkeästi pehmeää. Pienellä käsittelyllä jäljestä saa kuitenkin ihan mukiinmenevää (tässä tapauksessa kontrastin lisäys ja terävöitys).

Sama Sunin kanssa, täydellä aukolla:

Taisi Sigma voittaa täyden aukon reunavertailun..

Hieman himmentäen, aukolle f/4:

Sun kirii piirrossa ehkä jopa hieman ohikin aukolla f/4:

Aukolla f/4 piirto on siis selkeästi skarpimpaa molemmilla. Sun parantaa selvimmin...

...ja Sigman huippu saavutetaan aukolla f/5.6:

Sun ja Sigma ovat erittäin tasaiset aukolla f/5.6. Sun tuottaa kenties hieman paremman kontrastin.

Aukolle f/8 himmennettäessä ei terävyys enää näkyvästi kasva Sigman osalta, mutta Sun parantaa hieman.

Jotta saa paremman käsityksen kuvanlaadusta pienen käsittelyn jälkeen, alla on Sigman täyden aukon kuva, mutta kontrastia (Picasa: Auto Contrast) on nostettu ja terävöitystäkin harrastettu (Sharpen, default-asetuksella):

Sama temppu aukolla f/8 otetulle Sigman kuvalle:

Keskialueella piirto on hieman paremmalla tasolla, kuten voisi odottaakin. Tasoero ei kuitenkaan ole niin huima kuin joillakin muilla, huomattavasti valovoimaisemmilla objektiiveilla on ehkä tottunut näkemään. Tulokset vastasivat hyvin reuna-alueen tuloksia, joten en esittele toista sarjaa vähintäänkin yhtä tylsiä kuvia.

Oikeassa käytössä
Käytännön kuvauksessa Sigmalla saa kaunista jälkeä täydeltä aukolta lähtien, kuten oli odotettavissa. Aiemmat kokemukset objektiivin uudemmasta II-versiosta ovat yhtenevät tämän vanhemman mallin suhteen. Pikainen potretintapainen täydellä aukolla näytti tältä:

Kun kuvaa tarkastellaan hieman lähempää, on jälki yllättävän hyvää:

Sigman etu Suniin nähden on lyhyempi tarkennusetäisyys. Alla on kuvapari ("suoraan kamerasta"). Toinen on otettu suurin piirtein Sunin minimietäisyydeltä ja toinen Sigman minimietäisyydeltä:

Sigman bokeh, eli epäterävän alueen piirto, sekä siirtymä terävyysalueelta epäterävyysalueelle on miellyttävää.


Sun käyttäytyy vastaavanlaisessa tilanteessa myös kiltisti, täydellä aukolla:

Lähemmin tutkittuna ei terävyys välttämättä yllä aivan Sigman tasolle (tosin, onhan Sun inan valovoimaisempi, kun sen valovoima on f/2.5 ja Sigman f/2.8):

Kamerakuvaesimerkistä kuitenkin nähdään, että piirto toimii myös lähialueella ja vieläpä järjellisesti. Epäterävän alueen toisto ei kuitenkaan ole ihan niin rauhallista kuin Sigmalla, mutta kauas se ei Sigmasta jää.

Lopputuloksena: parhaan piirron saavuttamiseksi suositellaan aukoilla f/5.6-f/8 kuvaamista. Jos jok'ikistä piirronmurusta ei jouduta hyödyntämään, voi kummallakin objektiivilla kuvata, ainakin lähialueella, surutta myös täydellä aukolla. Kymppikuviin tai sopivankokoisiin nettikuviin ei piirron pehmeys tuo mitään olennaisia heikennyksiä.

Näiden objektiivien hinnassakin ominaisuuksien erot näkyvät käytännössä siten, että Sigman jälleenmyyntihinnat ovat pyörineet 60-100 eurossa ja Sunin saanee omakseen muutamalla kympillä. Omassakin käytössä on Sigman lyhyempi minimitarkennusetäisyys, rauhallisempi bokeh ja hitusen parempi piirto määrääviä tekijöitä.

Yhteenveto

Sigma
+ lyhyempi minimitarkennusetäisyys (n. 20 cm)
+ terävähkö täydeltä aukolta lähtien
+ miellyttävä bokeh
- hinta
- saatavuus

Sun
+ hieman valovoimaisempi
+ hinta
+ riittävän terävä täydeltä aukolta lähtien, jos tavoite on nettikuvat tai kymppikuvat
- minimitarkennusetäisyys voisi olla lyhyempi (tässä noin 35 cm; ero Sigmaan on yllättävän suuri)
- bokeh voisi olla lähialueella, terävyysalueelta poistuttaessa hieman rauhallisempi

Onneksi ei ole kiire.

Opiskelin Oulun yliopiston Koneosastolla syksystä 2005 keväälle 2009, jolloin olin saanut tarpeekseni surkeapalkkaisesta opiskelusta, sekä yliopistollisesta teorialeijunnasta. Hain siis OAMK:n puolelle ja pääsin kuin pääsinkin sisään (no, eivät ne pääsykokeet suurta yritystä vaatineet). Opiskelun pääsisältö on syksystä 2009 ollut samantyylinen kuin aiemminkin, pääaineena aiempi mekatroniikka päivittyi muotoon koneautomaatio. Vaihdon myötä sain tietää, että opintojen saattaminen loppuun veisi AMK:lla kaksi vuotta, mutta mitä enemmän aikataulujen kanssa värkkäsin, sitä paremmin sain kursseja mahtumaan aikatauluun. Joitakin kursseja tentin pois alta, valtaosan joutui kuitenkin istumaan ja kestämään, mutta syksyn ollessa nyt paketissa, on lopputulos hyvä: reilun vuoden opinnot yhden syksyn aikana paketissa. Jee. Mutta nyt on kuvan paikka.

Nimittäin nyt tilanne onkin sitten se, että kevään aikataulu meni vaikeaksi. On päällekkäisiä labroja (joista ei pahemmin kestä olla pois). On kursseja kurssien päällä, jotka ovat ennestäänkin jo yhden tai jopa kahden kurssin kanssa päällekkäin. On harjoitustöitä iiiiso kourallinen suoritettavana. Ja samalla pitäisi ehtiä pitämään vaimo ja lapset tyytyväisenä, hoitaa kuvauskeikat ja sensellaiset ajallaan ja ajatuksella ja tietenkin se opinnäytetyökin pitäisi aloittaa tässä kohtapuoliin. Eli huhtikuussa, tai viimeistään toukokuussa. 

Ehtiihän sitä, juu, mutta kiirettä meinaa olla. Nimittäin nyt näyttäisi siltä, että mikäli aikataulut, kuu ja tähti asettuvat sopivaan linjaan keskenään, olisi mahdollista hoitaa loputkin opinnot nyt kevään aikana pois, saada insinöörin paperit kouraan syksyyn mennessä ja ehtiä kortistoonkin reilusti ennen joulua! Reilun kahden vuoden opinnot siis vuodessa purkkiin ja töihin...tai ainakin valmiina töihin. Oikeisiin, isojen poikien töihin.

Ensimmäiset kyytkin heräilevät todennäköisesti huhtikuun puolivälin tienoilla (+/- 1-2 viikkoa) ja niitä olisi tarkoitus kuvata taas Oulunsalossa, siinä yhdessä paikassa. Enkä kerro, notta missä se on, kun aina löytyy se lapiosankariääliö, joka menee ja lahtaa madot siltä alueelta ja esittää supermiestä. Seuraavat kesät ja syksyt sitten valitellaan miten kauheasti niitä myyriä taas onkaan...no, laitetaan tähän inspiraatioksi yksi matokuva.

Ilmastoasioihin en jaksa sen kummemmin enää ottaa kantaa, kun se olisi lähinnä loputon suo. IPCC:n raporteissa on vielä hiljattain uutisoitu olevan ongelmia ja virheitä (jotka onneksi ko. puljun johtaja, Tri Rajenda K. Pachaurikin myöntää), mutta google kertoo kiinnostuneille lisää. Avoimmuutta tutkimukseen, kiitos. Ei sen niin vaikeaa luulisi olevan.

Hyvää keväänalkua kaikille, kyllä se tästä lähtööp! ;)

Ilmastoskandaali: ei koske Suomea.

Oikein hirvittää minkälaista "uutista" päästetään julkiseen mediaan. Ote MTV3:n Huomenta Suomessa esiintyneen Petteri Taalaksen, eli Ilmatieteen laitoksen johtajan, haastattelusta:

"MTV3 - Anna Paasonen
...
Mikäli mitään ei tehdä, lähivuosina on odotettavissa viiden asteen globaali lämpeneminen, ja siitä sata vuotta eteenpäin lämpeneminen on jo kymmenen astetta.
...
Taalas kertoo, että ilmakehän perusfysiikka, missä hiilidioksidi vaikuttaa ilmastoon, on keksitty jo sata vuotta sitten.

- Me voimme kehittää ilmastomalleja, joilla voidaan laskea ihmisen ja luonnontekijöiden vaikutus ilmastonmuutokseen. Tällä hetkellä on kyetty osoittamaan, että 90 prosenttia havaitusta lämpenemisestä johtuu ihmisen toiminnasta, erityisesti hiilidioksidipäästöistä.

Katso Ilmatieteenlaitoksen pääjohtajan Petteri Taalaksen haastattelu (Huomenta Suomi 7.12.2009)"
Lähde: http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/12/1012628

Etenkin viimeinen sitaatti on käsittämätön, eikä sille ole minkäänlaista tasavertaisesti vertaisarvioitua ja kriittisesti läpikäytyä ja sittemmin hyväksyttyä tieteellistä pohjaa. Tietty, jos maailman ilmastopolitiikka on mm. Wikipediassa esitetyn lämpötiladatan varassa, joka perustuu valtaosin "Tiimin" tutkimuksiin, en ihmettele yhtään ettei asiasta voida keskustella mihinkään suuntaan haukkumatta ilmaston suhteen erimielisiä henkilöitä "denialisteiksi", "idiooteiksi", ynnä muiksi yleviksi persooniksi.

Niin, kenenkäs datojen pohjalta kuva onkaan koostettu? Katsotaanpas.

The reconstructions used, in order from oldest to most recent publication are:

• (dark blue 1000-1991): P.D. Jones, K.R. Briffa, T.P. Barnett, and S.F.B. Tett (1998). , The Holocene, 8: 455-471.doi:10.1191/095968398667194956

• (blue 1000-1980): M.E. Mann, R.S. Bradley, and M.K. Hughes (1999). , Geophysical Research Letters, 26(6): 759-762.

• (light blue 1000-1965): Crowley and Lowery (2000). , Ambio, 29: 51-54. Modified as published in Crowley (2000). , Science, 289: 270-277. doi:10.1126/science.289.5477.270

• (lightest blue 1402-1960): K.R. Briffa, T.J. Osborn, F.H. Schweingruber, I.C. Harris, P.D. Jones, S.G. Shiyatov, S.G. and E.A. Vaganov (2001). , J. Geophys. Res., 106: 2929-2941.

• (light green 831-1992): J. Esper, E.R. Cook, and F.H. Schweingruber (2002). , Science, 295(5563): 2250-2253. doi:10.1126/science.1066208.

• (yellow 200-1980): M.E. Mann and P.D. Jones (2003). , Geophysical Research Letters, 30(15): 1820. doi:10.1029/2003GL017814.

• (orange 200-1995): P.D. Jones and M.E. Mann (2004). , Reviews of Geophysics, 42: RG2002. doi:10.1029/2003RG000143

• (red-orange 1500-1980): S. Huang (2004). , Geophys. Res Lett., 31: L13205. doi:10.1029/2004GL019781

• (red 1-1979): A. Moberg, D.M. Sonechkin, K. Holmgren, N.M. Datsenko and W. Karlén (2005). , Nature, 443: 613-617. doi:10.1038/nature03265

• (dark red 1600-1990): J.H. Oerlemans (2005). , Science, 308: 675-677. doi:10.1126/science.1107046

• (black 1856-2004): Instrumental data was jointly compiled by the w:Climatic Research Unit and the UK Meteorological Office Hadley Centre. Global Annual Average data set TaveGL2v[2] was used.

Jäljet viittaa kovasti sylttytehtaalle. Etenkin alin maininta siitä, että CRU on ollut merkittävässä vastuussa datakoosteen laadinnassa, pitäisi hälytyskellojen soida ja lujaa.

Kun ilmastoskeptikko kyseenalaistaa AGW-advokaatin tutkimuksen, käy AGW-advokaatti henkilöön, eikä tue väittämiään tieteellä. "No mutku meillon tällanen konsensus olemassa ja se on se ylin ja ainoa totuus ja ihan sama mitä muut sanoo, niin mää oon päättäny, et asia on niinku just näin, eikä mitenkään muuten!"

Tämmöisen uutisoinnin vuoksi tavallinen kansa saa vain yhden puolen tietoa asiasta ja se on vähintäänkin surkeaa. Se on suoranaista sensuuria, kun päätetään mitä ihmisten tulee lukea ja ajatella sen sijaan, että näytetään debatin molemmilta puolilta tietoa ja annettaisiin ihmisten itse päättää mitä ajatella.

Eikä tämä kannanotto vieläkään tarkoita sitä, että olisin itse asettunut jommalle kummalle puolelle koko debatissa. Se tarkoittaa sitä, että asiassa on moni asia erittäin pahasti retuperällä, monella tasolla. Tällä hetkellä skeptikoiden puoli loistaa esiintymisvarmuudellaan, tutkimustietojen ja -metodien avoimmuudellaan.

Milloin toisen leirin väki ymmärtää miten tieteellinen uskottavuus muodostuu? Onko se niin pelottavaa, kun tutkimuksia tutkitaan ja tuloksia mahdollisesti verifioidaan?

Asia ei ole "case closed" -tilassa, vaikka toinen puoli porukasta niin väittää. 1970-luvulla oli samantyylinen maailmanloppuskenario kovastikin esillä, mutta se olikin "MAAILMA JÄÄHTYY!" -tyylinen vielä silloin. Nythän tiedetään, että muutama vuosikymmen takaperin lämpötilat olivat hieman nykyhetkeä alhaisemmat. Se on sitä vaihtelua, mutta ihmisen ikä on niin lyhyt, että muutamankin vuoden pituinen muutos aiemmin totuttuun tilanteeseen luetaan heti pysyväksi ja pahenevaksi tilaksi, oli muutos mihin suuntaan tahansa.
Ks. http://en.wikipedia.org/wiki/Global_cooling

Rahoittukaa. Ei se maailma huomenna lopu. Eikä edes ensi vuonna, vaikka kuinka yritettäisiin. Hutkimista vähemmäksi ja asiat kuntoon, oikealla tavalla, edelleen. Ei se niin vaikeaa ole.


-Sale

Ilmastoskandaali: Climategate

Missä mennään ja kuinka kovaa?

Valtamedioissa ilmastoskandaalin uutisointi on keskittynyt lähinnä pintapuoliseen kommentointiin ja aihe on sivuutettu melkolailla kokonaan. Tällä hetkellä palstatilaa saa edelleenkin mediaflunssa..ei, kun siis sikainfluenssa ja tietenkin turhat julkimot, kun ne myyvät, eivätkä haasta "virallista totuutta" ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä kasvihuonekaasupäästöjen kautta.

Hakkeri räjäytti ilmastonmuutossodan: Totta vai ei? (Uusi Suomi 20.11.2009)

Uutistekstissä on maininta, että "Sähköposteissa - joita epäillään tekaistuiksi - tutkijat näyttäisivätkin pohtivat, millaisia moraalisia ja juridisia ongelmia tietojen muokkaamisesta voi syntyä."


Yksikään sähköposteja kirjoittanut ei tähän asti ole väittänyt sähköposteja tekaistuiksi.

Googlaa "climategate", niin saat lisää tietoa tapahtuneesta ja sen taustoista. Muista lähdekritiikki.

Tapahtumaan liittyen on kuitenkin ryhdytty maailmalla ihan oikeisiin toimiin. Tässä päivän uutisaiheita:
- Englannissa, East Anglian yliopiston ilmastotutkimusyksikkö CRU:n johtaja, Phil Jones on astunut sivuun poliisitutkimuksen ajaksi. (Uusi Suomi 2.12.2009)
- Australian parlamentti äänesti päästökauppaan liittyvää lakiehdotusta vastaan äänin 41-33 (Yahoo News 2.12.2009)
- Pennsylvania State University, jossa vaikuttaa ns. jääkiekkomailakäyrän isänäkin tunnettu Michael Mann, tutkii Mannin toimintaa  (Washington Times 2.12.2009)

Jos haluaa perehtyä hieman syvällisemmin tämän ns. "Tiimin" saavutuksiin, kyseenalaisiin tulkintoihin ja datamuunnoksiin, metodeihin, jne., voi klikata lukemaan esimerkiksi Steve McIntyren ClimateAudit-blogia, jossa moni tunnettu ilmastotutkija ottaa kantaa polttaviin aiheisiin.

Aihe on siinä mielessä ongelmallinen, että se on lujasti sidottu politiikkaan ja sen pohjalta on tehty -- ja todennäköisesti tullaan vielä tekemäänkin -- merkittäviä taloudellisia päätöksiä. Suurimpana hyötyjänä on toistaiseksi ollut mm. ilmastopoliittisesti vapaampi Kiina, jonne teollista tuotantoa on siirretty länsimaista jo vuosia. Kiristynyt ilmastopolitiikka ja sen tuomien ilmastorajoitusten tuomat kustannuksen lisäykset tekevät teollisen tuotannon aina vain kalliimmaksi ja kalliimmaksi länsimaissa ja länsimaita hyödyttävät ratkaisut ovat vähissä.

Miten maapallon ilmasto hyötyy siitä, että suhteellisen vähäpäästöistä ja nykyaikaista teollistuotantoa siirretään Kiinankaltaiseen, kutakuinkin päästörajoituksettomaan maahan? Ovatko hiilidioksidipäästöt, joita niin kovasti halutaan rajoittaa, pelkästään paikallinen ilmiö? Hengitetäänkö Kiinassa eri ilmaa kuin Suomessa, Yhdysvalloissa tai Saksassa?

Kova isku ilmastopolitiikalle voi poikia myös muita ongelmia. Jos ilmastofarssin lopputulema on löysemmät hiilidioksidipäästörajoitukset, voi muidenkin saasteiden rajoittaminen jäädä puolitiehen ja loppujen lopuksi se on luonto, joka kärsii nämäkin "inhimilliset" virheet.

Aiheeseen tullaan palaamaan lähiaikoina.

Öttiäisiä ja amfibiaaneja

Tuli sitten piipahdettua pikainen viikonloppureissu mökillä. Kalaa ei ole koko kesän aikana pahemmin alueelta tullut (jonka vahvisti myös mökkinaapuri-kalastajaheppu), joten kuvaukseen jäi himpun enemmän aikaa. Tästä ajasta valtaosa tuli kulutettua nelinkontin, naamallaan ja milloin missäkin asennossa, sen "täydellisen" kuvakulman ja valon metsästyksessä.

Tokihan siellä oli niitä perhosia (kuvassa ohdakeperhonen)..:

..ja nokkkosperrrhosia:

..unohtamatta heinäsirkkoja:

Lisää ötököitä TÄÄLLÄ.

Jokunen sammakkokin tuli tosiaan vastaan (ensimmäinen, todennäköinen viitasammakko, oli vain peukalonpään mittainen):

..ja toinenkin samantyylinen elukka (rupisammakko?):

..notta semmosta tällä kertaa.

Kalustona kuvissa on käytetty seuraavia:

runko: Fujifilm FinePix S5 Pro + kahva

putket: AF Nikkor 80-200mm 1:2.8 ED ja Sigma 18-50mm 1:2.8 EX HSM Macro

lisukkeet: Kenko 36mm loitto